Ralli jatkuu lauantaina, kun vuorossa on seitsemän erikoiskoetta Pirkanmaan legendaarisilla sorateillä ja Suomen mestarit ovat viimeistään selvillä alkuillasta, kun voittajia odotellaan podiumille Lempäälän Real Parkiin. SM3-luokan kolmannella sijalla majaileva Jussi Lindberg starttaa kauden päätökseen ainoastaan SM-mitali mielessään.

– Tiukka kisa on tulossa, niin kuin koko kausi on sen osoittanut. Keli saisi tosin olla kuivempi, kuin mitä edellisessä Uudenkaupungin osakilpailussa oli, Lindberg toivoo.

Lindberg käy SM-pronssista hurjaa taistelua tasapisteissä olevan Olli Pollarin sekä ainoastaan kaksi pistettä perässä olevan Taisko ”Tade” Larion kanssa, mutta jaossa olevien 1,5-kertaisten sarjapisteiden ansiosta myös SM-hopea on vielä mahdollinen. Täytyy toki muistaa, että myös kärkiviisikon takana kärkkyy vielä nippu mitalinnälkäisiä kuljettajia.

– Luottavaisin fiiliksin lähdetään, vaikka moni luokan kuljettaja on ilmoittaunut podiumkamppailuun. Mitalin suhteen täytyy jokaisella erikoiskokeella olla vauhti kunnossa, eikä kyttäilemiseen ole varaa. Ainakin (Olli) Pollari ja (Taisko) Lario pitäisi pystyä pitämään takana, mutta on siellä muitakin kuskeja kärkkymässä mitalia, joten hereillä täytyy olla, Lindberg kertoo.

Teksti: Jussi Lindberg tiedotus / Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste