SM3-luokan neljäs sija takasi paikan Vierumäelle Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintakokeeseen.

– Kisa lähti käyntiin yllättävän hyvin, koska ensimmäinen erikoiskoe kuitenkin tultiin treenien väliin jäämisen takia aika tunnustellen. Siitä ajo lähti rullaamaan ja saatin kaikki ek-ajat pysymään linjassaan. Nuotti oli varmasti myös paras tällä kaudella. Pieniä virheitä toki siellä täällä, missä erot meidän luokassa herkästi syntyy, Lindberg kertaa.

– Tulokseen täytyy olla tyytyväinen. Yksi sija jäätiin tavoitteesta, mutta sarjasijoitus pysyy neljäntenä ja pisteitä on vielä jaossa loppukaudesta.

Kouvolan hieno tiestö oli kuljettajien mieleen. Myös Lindberg nautti ajamisesta näillä vauhdikkailla ja paljon ylityksiä sisältävillä erikoiskokeilla.

– Reitti oli mahtava. Paljon oli vauhtia, ylityksiä ja kurveja, joissa joutui myös käyttämään kunnolla ajatusta, Lindberg totesi.

Hyvillä fiiliksillä Vierumäelle

Nuoria lupaavia kuljettajia varten perustettu Tulevaisuuden Tähti -kilpailu tuli ajosuoritusten osalta päätökseen Kouvolan SM-rallin myötä. Pääpalkinto kilpailussa on houkutteleva. Voittaja saa WRC3 -luokan ajopaketin 27.-30.7 ajettavaan Suomen MM-Ralliin.

Seuraavana vuorossa onkin kaksi päivää kestävät valintakokeet. Vierumäellä 12. kesäkuuta alkavissa valintakokeissa kuljettajat laitetaan koetuksille eri osa-alueita käsittelevissä testeissä. Tällä kertaa Vierumäelle itsensä raivasi koko SM3-luokan viiden kärki. Lindbergin lisäksi valintakokeissa pääpalkinnosta taistelevat Emil Lindholm, Miika Hokkanen, Taisko Lario sekä Olli Pollari.

– Lähdetään hyvillä fiiliksillä Vierumäelle. Näytetään mitä osataan ja katsotaan tulokset sen jälkeen. Hienoa kun koko viiden kärki on alle 25-vuotiaita. Lisää taistelua testeissäkin, kun on enemmän kilpailijoita, Lindberg sanoo tyytyväisenä.

Rallin SM-sarja jatkuu 8.-9.9 Uudessakaupungissa ajettavassa SM Oili Jalonen Rallissa.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen

Emil Lindholm 77

Miika Hokkanen 77

Taisko Lario 52

Jussi Lindberg 46

Olli Pollari 44

Teksti: Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste