Läpi kilpailun tasaisesti kärjen tuntumassa keikkunut Lindberg väläytteli vauhtiaan erityisesti nopeammilla erikoiskokeilla, mutta pienen tien osuuksilla auton kanssa oli hieman vaikeuksia.

– Fiilis on vähän kaksijakoinen, koska rytkyisellä tiellä auton alusta ei toiminut toivotulla tavalla. Neljällä erikoiskokeella saatiin kuitenkin sellaisia aikoja mitä lähdettiin hakemaan, mutta säädetään nyt vielä alustaa ja haetaan tuntumaa lisää, niin varmasti vauhti on Mikkelissä eri tasoa kuin nyt, Lindberg lupaa.

Vaikka tietyillä osa-alueilla vielä parantamisen varaa jäi, oli mies kuitenkin uransa toiseen SM-sarjan podiumsijoitukseensa tyytyväinen.

– Tulokseen olen tyytyväinen, koska saatiin sarjaa sekä Tulevaisuuden Tähti -kilpailua varten tärkeät pisteet kasaan. Uuden kartturin kanssa homma toimi myös moitteettomasti, totesi Lindberg hyvillä mielin.

Seuraavan kerran Lindberg lähtee pistejahtiin kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa, kun SM-sarja jatkuu Mikkelissä 16.-17. helmikuuta.

Jussi Lindberg (oik.) ja Tuuka Tyyskä pääsivät juhlimaan SM3-luokan kolmatta sijaa Rovaniemellä. Kuva: Hannu Rainamo

SM3-luokan pistetilanne ensimmäisen osakilpailun jälkeen:

1. Jaro Kinnunen 34

2. Niko Mäkinen 25

3. Jussi Lindberg 20

4. Henri Hokkala 16

5. Anssi Rytkönen 13

Teksti: Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste