– Tiistaina haettiin ajotuntumaa Jämsässä. Autoon ei tehty muutoksia, mutta hyvältä tuntui päästä ajamaan pitkän tauon jälkeen. Saatiin hyvä fiilis kohdilleen ennen kisaa, Lindberg totesi tyytyväisenä.

– Tämän Uudenkaupungin rallin tiestö ei ole entuudestaan tuttua, mutta hyvässä kunnossa näytti reitti kuitenkin olevan. Haastavia paikkoja oli myös paljon.

Sarjassa neljännellä sijalla viiden osakilpailun jälkeen majaileva Lindberg tähyää kuumeisesti korkeita sijoituksia kahdesta viimeisestä osakilpailusta, sillä luokan kolmannelle sijalle on matkaa ainoastaan vaivaiset kuusi pistettä.

– Podium on täällä tavoitteena. Kovaa saa toki meidän luokassa ajaa, jos sinne haluaa. Se on kuitenkin tähtäimessä, Lindberg kertoi kilpailun alla.

Ralli polkaistaan käyntiin lauantaina aamupäivällä, ja podiumille ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan illalla Uudenkaupungin torilla. Kilpailussa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 97 kilometriä.

Teksti: Jussi Lindbergin tiedotus / Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste