Volkswagen Polo GTI R5:lla kilpaileva Lindholm oli ehtinyt kellottaa rallin kuudelle ensimmäiselle erikoiskokeelle ylivoimaiset pohja-ajat, joiden turvin Lindholm johti rallia jo yli kolmen minuutin erolla seuraaviin.

– Vauhtipyörä irtosi moottorista ja se oli sitten siinä. Samalla myös moottorin kampiakseli katkesi, jonka vaihdolla tästä vielä selvitään. Moottoritilasta kuului jo aamupäivällä outoja ääniä. Vaihdoimme kolmen erikoiskokeen jälkeen varmuuden vuoksi vaihdelaatikon, mutta todennäköisesti äänet johtuivat ainakin osaksi jo tuolloin vauhtipyörästä.

Autoglym-ralli oli osa Lindholmin valmistautumista kauden kohokohtaan, elokuun alussa Jyväskylässä ajettavaan Suomen MM-ralliin. Keskeytyksestä huolimatta Lindholm ehätti viedä kilpailuolosuhteissa ennalta suunnitellun testiohjelman läpi.

– Meillä oli tähän ralliin pari testiteemaa, jotka pääsimme kokeilemaan suunnitellusti, ja se oli hyvä juttu. Toivotaan, että parin viime rallin murheet ovat voitettu kanta. Ei meillä ollut ihan maximum attack päällä, koska halusimme keskittyä testaamiseen emmekä viimeisen päälle aikojen tekemiseen. Ajoni oli ihan hyvää ja siitä jäi ihan ok-fiilis, Lindholm kertoi keskeytyksensä jälkeen.

Kaksikko Lindholm – Korhonen starttaa seuraavan kerran rallireitille torstaina 1. elokuuta, kun Suomen MM-ralli käynnistyy Jyväskylän Harjulla ajettavalla kaupunkierikoiskokeella. Kaksikko kilpailee WRC2-luokassa lähtönumerolla 47.

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste