Lindholm johti rallin yleiskilpailua vielä viimeiselle yleisö-EK:lle asti, mutta Toyota Yaris WRC:a ajanut Japanin Takamoto Katsuta nousi päätöserikoiskokeella vain 0,8 sekunnin erolla rallin yleiskilpailun ykköseksi.

– Mukava oli ajaa maaliin. Lumisade oli paikoin todella sakeaa ja tiet lumen peitossa. Meille on tärkeämpää ajaa oman luokan voitto. Siksi en lähtenyt reilua johtoamme riskeeraamaan. Näin jälkikäteen, kun eroksi jäi vain tuo 0,8 sekuntia, niin ehkäpä sittenkin olisi tuon verran pitänyt puristaa. Mutta hyvä näin. Ei ole häpeä hävitä tehtaan WRC-autolle. Meiltä hieno kisa, Lindholm muistutti maalissa.

Lindholm piti sakeassa lumisateessa pään kylmänä ja ei tehnyt virheitä.

– Tiellä oli paljon lunta, johon jokaisen auton jälkeen puhdistui ajouraa. Ehkäpä etuvetoautokokemuksestani oli tänään hyötyä. Pystyin ajamaan lumiurassa hyvin.

Lindholmille talvikausi oli kaiken kaikkiaan menestyksekäs: kolmesta rallista SM1-luokan voitot molemmista SM-ralleista ja Ruotsin MM-rallista WRC2-luokan toinen sija.

– Pitää kiittää GRX-tiimiämme, Printsportin huoltoa ja sekä Volkswagenia hyvästä ja nopeasta autosta että Micheliniä luotettavista ja pitävistä renkaista. Myös rallijärjestäjälle tänään iso kiitos hienosta reitistä. Itärallin EK2 oli minulle tähänastisen ajajaurani paras kokemus ralliauton ratissa. Olipas hieno rallitie, Lindholm hymyili maalissa.

Ralli SM -sarja jää reilun kahden kuukauden mittaiselle kevättauolle. Sarja jatkuu toukokuun 24.-25. päivä Riihimäki-rallilla. Kauden aikana SM-pisteistä kilpaillaan kaikkiaan seitsemässä osakilpailussa. Sarja päättyy syyskuun lopulla Salon ja Turun seuduilla ajettavaan SM-osakilpailuun.

SM Itäralli, Joensuu:

SM1-luokan lopputulokset:

1. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Volkswagen Polo GTI R5 52:16,7

2. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda Fabia R5 + 50,8

3. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen Ford Fiesta R5 + 54,7­

4. Teemu Asunmaa – Jani Salo Skoda Fabia R5 + 49,4

Epävirallinen SM-tilanne (SM1) 3/7 osakilpailua:

1. Teemu Asunmaa 62

2. Emil Lindholm 59

3. Juha Salo 56

Kaikki tulokset

Lisätietoja:

www.sebateam.fi

https://fi-fi.facebook.com/ELindholmRacing

www.rallism.fi

Teksti: Marko Mäkinen / Emil Lindholm -tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste