Zandvoortin viikonloppua sävyttivät kova tuuli ja sadekuurot. Lauantain ensimmäisessä startissa Lindholmin autokunta oli vielä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kiinni sijassa 13, mutta tulos heikkeni lopulta yhdellä.
– Radan ensimmäinen mutka on GT3-autoille aika kapea ja siellä oli aina ohjelmaa. Omalla ajovuorollani sain ajella melko rauhassa. Oli jotenkin vaikeata pitää renkaat elossa, koska tämä rata syö renkaita tosi paljon.
– Ajovuoroni lopussa auto oli jo tosi levoton ajaa ja kisan viimeisellä kierroksella menetimme yhden sijan. Ei kuitenkaan virheitä ja ehjä kisa, Lindholm summasi.
Sunnuntain toisessa startissa Lindholmin Lamborghinin kylkeä koeteltiin jälleen radan ensimmäisessä mutkassa.
– Ahdasta oli ja osumaa tuli kylkeen reilustikin. Ajauduin ajolinjalta pois, pääsin jatkamaan, mutta autoja pääsi tilanteessa ohi useita. Sitten tuli sade ja päätimme pysyä kuvankelin renkailla radalla. Se oli varsinaista liukastelua yli 500 hevosvoimaisella GT3-autolla, mutta meillä oli malttia ja riskimme kannatti: nousimme lähdössä takaisin sijalle 13.
Lindholm kertoo, että autokunnan vauhti oli Hollannissa hyvällä tasolla. Kauden ensimmäinen pistesija ja paikka kymmenen parhaan joukossa jäi vain kahden sekunnin päähän.
– Ajoimme edessä ja takana ajaneiden kanssa samoja kierrosaikoja. Kapealla radalla ohittaminen oli kuitenkin vaikeata. Tiimin kanssa tuossa kisan jälkeen spekuloimme, että jos päällemme ei olisi ensimmäisessä mutkassa ajettu, kauden ensimmäinen pistesija olisi ollut tosiasia.
– No, jossitteluahan se vain on. Kauden viimeisessä kisassa Hockenheimissa yritetään uudelleen ajaa ne ensimmäiset pisteet, Lindholm lupaa.
GT3-autojen ADAC GT Masters -sarjassa kilpaillaan kaikkiaan seitsemänä viikonloppuna. Sarja päättyy lokakuun 1.-2. päivä Hockenheimiin Saksaan.
Tuloksia; ADAC GT Masters, Zandvoort, lauantai:
1. David Jahn (GER) – Kévin Estre (FRA) Porsche 911 GT3 R 1:03:12,573
2. Connor De Phillippi (USA) – Christopher Mies (GER) Audi R8 LMS + 1,245
3. Robert Renauer (GER) – Martin Ragginger (AUT) Porsche 911 GT3 R + 11,447
…
9. Jesse Krohn (FIN) – Martin Tomczyk (GER) BMW M6 GT3 + 36,280
14. Emil Lindholm (FIN) – Andre Gies (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 43,687
kesk. – Patrick Kujala (FIN) – Milos Pavlovic (SRB) Lamborghini Huracan GT3
Tuloksia; ADAC GT Masters, Zandvoort, sunnuntai:
1. Philip Geipel (GER) – Rahel Frey (SUI) Audi R8 LMS 1:01:58,902
2. Norbert Siedler (AUT) – Jaap Van Lagen (HOL) Lamborghini Huracan GT3 + 1,510
3. Luca Ludwig (GER) – Sebastien Asch (GER) Mercedes-AMG GT3 + 2,197
…
8. Jesse Krohn (FIN) – Martin Tomczyk (GER) BMW M6 GT3 + 13,128
10. Patrick Kujala (FIN) – Milos Pavlovic (SRB) Lamborghini Huracan GT3 + 33,486
13. Emil Lindholm (FIN) – Andre Gies (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 35,743
Teksti: Marko Mäkinen