– Auto istui mukavasti käteen heti ensimmäisissä testeissä ja odotan kovalla innolla tulevaa kauden avausta. Uuden radan opettelu vie aikansa, mutta kyllä kaikki saadaan miehestä ja autosta irti aika-ajoon mennessä, V1600-luokan Suomenmestari kaudelta 2014 kertoo.

DS3 Cup kilpaillaan Tanskan ja Norjan radoilla. Tekniset säännöt ovat merkkiluokan hengen mukaisesti tiukat:

– DS3:ta liikuttaa mukavan iloisesti turboahdettu 1.6-litrainen moottori. Tuttua juttua siis. Kilpailin viime kaudella Briteissä Minillä, jossa oli vastaava tekniikka ja samat 220hv.

Lindstedt tähtää palkintokorokkeelle alkavalla kaudella.

Lindstedt tähtää palkintokorokkeelle alkavalla kaudella.

Lindstedt odottaa kaudelta tiukkaa kilpailua ja kauden edetessä myös palkintosijoituksia. Yksittäisenä kilpailuna hän mainitsee odottavansa eniten Norjan Gatebilia syyskuussa.

– Lippua pidetään korkealla jokaisessa kilpailussa. Mukana on kovia kuljettajia, jotka ovat kiertäneet Euroopan vakioautosarjoja. Ruotsalainen kaveri ainakin on ennakoinnin mukaan hyvä vertailukohta, Lindstedt pohtii. – Veikkailisin, että viikon kuluttua kilpakumppanit tietävät varsin hyvin, missä on Suomen Turku!

Teksti ja kuvat: Erkka Lindstedtin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste