Jo kisa-aamuna saatiin hyviä uutisia; kilpailun tuomaristo muutti Jani Luhtaniemen lähtöpaikan vastaamaan nuoren kuskin vauhtia. Lisäksi täydellinen talvikeli, mielenkiintoiset tiet ja pitkään odotetut uudet ajopuvut nostivat tunnelman korkealle.

Itärallissa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta: aamupäivällä kolme ja päivän huoltotauon jälkeen toiset kolme. Huoltoon tullessa Luhtaniemi manasi varovaista alkuaan.

– Aika varovasti on tänään lähtenyt kisa käyntiin. Alkupäivä on haettu tuntumaa ajotauon jälkeen, testiä ei olla ajettu yhtään Mikkelin jälkeen. Nyt huollon jälkeen on se pitkä pätkä, se on ratkaiseva tässä kisassa ja siihen me panostetaan, kertoi tuusulalainen Luhtaniemi Ralliradion haastattelussa.

Ja näin tapahtuikin. Huimalle 36 kilometriä pitkälle Oskarilan erikoiskokeelle Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen ajoivat SM3-luokan viidenneksi nopeimman ajan, ja se nosti heidät kokonaistilanteessa neljännelle sijalle ennen kahta viimeistä erikoiskoetta. Jaakko Lavio ja Jesse Turunen olivat kuitenkin ihan muutaman sekunnin päässä, joten loppukisaan oli tiedossa tiukka vääntö sijoista 4-6.

– Vaikka ajettiin hyvä tulos nelospätkältä, jäätiin kärjestä kuitenkin sen verran että tiedettiin, ettei podiumille ole Joensuussa asiaa. Sitten ajettiinkin hieman varmistellen, että varmasti päästään maaliin ja saadaan pistetili auki. Viimeinen pätkä meni kyllä niin ja näin, nuotti oli koko pätkän ajan ihan lepässä, kertasi Luhtaniemi.

SM-Itärallin lopputuloksissa Luhtaniemi löytyy sijalta viisi, mikä on 20-vuotiaan paras sijoitus Ralli SM-sarjassa. Neljäs sija jäi harmittavasti vain viiden sekunnin päähän.

– Tämä oli eka kerta kun ajoin Itärallissa. Vaati todella rohkeutta ajaa vuoristorataa. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja olihan reitti tosi hieno.

– On hieno päättää talvikausi onnistumiseen. Auto oli loistavassa kunnossa ja pelasi koko kisan ajan erittäin hyvin, kiitteli Luhtaniemi.

Joensuussa ajettuun osakilpailuun päättyi Ralli SM -sarjan talvikausi. Edessä on nyt parin kuukauden kevättauko ja sarja jatkuu toukokuun puolessa välissä SM O.K. Auto-rallilla Kouvolassa. Kesäkauden ohjelmassa on yhteensä neljä SM-osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla ajettavaan SM TeijoTalot -ralliin.

Teksti: Jani Luhtaniemi

Jani Luhtaniemi hyvin valmistautuneena Mikkeliin

Mäkinen ja Luhtaniemi Ford Motorcraftin kuljettajat Ralli SM -sarjassa

Jani Luhtaniemi Ford Motorcraft Rally Teamin kuljettajaksi – ”Suomenmestaruus silmissä tulevaan kauteen”

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste