Ferrarin virallisen GT-tiimin, AF Corse tiimin kuljettajana jatkava Ferrarin historian nuorin Maailmanmestari Luka Nurmi aikoo sarjan seitsemässä osakilpailuviikonlopussa jatkaa siitä mihin marraskuussa Italian Mugellon kilparadalla uransa ensimmäisen kansainvälisen GT-kilpailukautensa päätti; Tavoitteena hänellä on kaudella 2022 voittaa niin Ferrari Challenge ratasarjan Euroopanmestaruus kuin myös menestyksekkäästi puolustaa hallussaan olevaa MM-titteliä.
– Koska Ferrari haluaa nuorten kuljettajien kehittyvän nimenomaisesti tässä Ferrari Challenge ratasarjassa niin sen myötä teimme yhdessä AF Corse tiimipäällikkö Amato Ferrarin kanssa ratkaisun jatkaa toinen vuosi Ferrarin omassa merkkiluokassa. Euroopanmestaruussarjan titteli jäi viime vuodelta puuttumaan, joten sitä nyt tältä vuodelta lähdetään GT-autoissa ylivoimaisesti menestyneimmän AF Corse tiimin kanssa hakemaan, Luka Nurmi kertoo.
– Lisäksi kun huhtikuusta käynnistyvällä kilpailukaudella edessä on viisi täysin uutta formulatason rataa niin haastetta tulee riittämään. Tärkeitä kilometrejä on siis edessä entuudestaan tutun tiimin ja kisainsinöörin kanssa. Lisäksi kun sarjan medianäkyvyys on kansainväliselläkin tasolla erinomainen sekä laadukkaat TV-tuotannot näkyvät suorina lähetyksinä myös Suomessa niin myös yhteistyökumppanit näyttivät vihreää valoa hyvässä nousussa olevalle uralleni. Kilpailukauteen 2022 on jo valmistauduttu niin Portugalissa kuin myös Ranskassa ajetuilla testeillä, Nurmi jatkaa.
Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarja alkaa huhtikuussa Portugalin Portimaon formularadalta, josta kuukauden välein edetään Ranskan Paul Ricardin, Unkarin Budapestin, Saksan Hockenheimin, Englannin Silverstonen ja Italian Mugellon kautta kauden päätapahtumaan eli Italian Imolassa ajettavaan Ferrarin MM-kilpailuihin eli Mondialiin.
Ferrari Challenge EM-ratasarjan kilpailukalenteri 2022:
– 1.-3.4.2022 – Portimao (Portugali)
– 13.-15.5.2022 – Paul Ricard (Ranska)
– 17.-19.6.2022 – Budapest (Unkari)
– 22.-24.7.2022 – Hockenheim (Saksa)
– 16.-18.9.2022 – Silverstone (Englanti)
– 7-9.10.2022 – Mugello (Italia)
– 26-30.10.2022 – Finali Mondiali Imola (Italia)
Kuva @ Ferrari AF Corse, teksti Jani Kekoni.