Tulevalla kaudella Nurmi kiertää sekä Suomen että Euroopan kilparatoja. Tavoitteet tulevalle kaudelle on luonnollisesti asetettu.

– EM-sarjassa tavoitteena on ajaa joka kisassa finaalipaikasta. Sarja on kovatasoinen, joten helppoa se ei tule olemaan, mutta aion antaa radalla kaikkeni. SM-sarjassa voitto kruunaisi kaiken, kolmen joukkoon yltäminen on täysin realistinen tavoite, Nurmi summaa.

Valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut nuorelle kuljettajalle mieleisin aktiviteetein.

– Kuntoa on treenattu jääkiekon kautta. Keväällä ajetut WSK-luokan kilpailut kävivät myös hyvästä treenistä. Olen myös osallistunut AKK Driver Academyn leireille ja saanut niistä paljon oppia.

Luka Nurmi. Kuva: Luka Nurmi tiedotus

Ensikosketuksensa kartingiin Nurmi sai monille tutun tarinan tavoin oman perheen kautta.

– Olen aina pitänyt vauhdista ja autoista. Isoveljeni kokeili ensiksi kartingia, ja itse hyppäsin ensimmäisen kerran karting-auton puikkoihin neljän-viiden vuoden ikäisenä. Seitsemänvuotiaana aloin ajamaan kilpaa. Ulkomailla kisoissa olen kiertänyt jo kolme vuotta, 13-vuotias suomalainen kertoo.

Monien nuorten kuljettajien silmissä siintää vain yksi tavoite: Formula ykköset. Nurmi osaa katsoa tulevaisuuttaan kuitenkin avoimin mielin.

– F1 olisi toki paras mahdollinen sarja päätyä, mutta on olemassa myös muita vaihtoehtoja. Koppiautollakin kisaaminen käy siinä missä formula. Minulle suurin haave on saada autourheilusta ammatti, Nurmi kiteyttää.

Luka Nurmi

Syntymäaika: 26.4.2004

Kotipaikka: Tampere

Ura: Alkoi 2008 kartingin parissa harrastuksena, ensimmäinen kilpailu 2016.

Menestys: Kartingin SM-hopeaa 2017, RMC-Finland Minimax hopeaa 2016.

Kartingin SM-sarjan kilpailukalenteri 2018

25.-27.5. Pori

29.6.-1.7. Lappeenranta

20.-22.7. Oulu

10.-12.8. Lahti

31.8.-2.9. Kouvola

Teksti: Juuso Taipale / sarjatiedottaja, Karting SM

Luka Nurmen suunnitelmat uusiksi – suoraan EM-sarjan pääluokkaan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste