– Tunturirallin kaltainen kahdeksas sija olisi ollut mahdollinen myös tällä kertaa, mutta muutamat omat virheet veivät liikaa aikaa, Hirvikangas myönsi.
– Heti ensimmäisellä erikoiskokeella auton keula haukkasi lumipenkkaan. Pienet kosmeettiset vauriot eivät olisi haitanneet mitään, mutta ilmanputsari meni tukkoon eikä auto jaksanut kulkea loppupätkällä kuin sataakolmeakymppiä.
– Kakkospätkällä tuli reilusti lisää aikahäviötä, kun ajoin nypyn jälkeen tieltä ulos. Auto nousi takaisin tielle, mutta aikaa paloi ja ajorytmi kärsi.
– Tahmean alun jälkeen en pystynyt nousemaan kisan lopulla. Pistesija jäi lopulta 18 sekunnin päähän. Omassa ajamisessa jäi paljon parannettavaa kahden viikon päästä ajettavaan Joensuun Itäralliin.
Mikkelin osakilpailun voittoon ajoi Jari Ketomaa, joka kilpaili SM-sarjan ulkopuolella. Täydet pisteet pokkasi Juha Salo, joka oli Hirvikankaan autokuntaa 2.48 minuuttia nopeampi.