Vuoden 2011 rallikausi alkaa nuorten ja naisten SM-kilpailujen osalta SRV Mäntsälä – rallilla 8.1., joka ajetaan hyvissä talvisissa olosuhteissa. Pakkanen on vahvistanut tiepohjat ja erikoiskokeita reunustavat puolen metrin, paikoin jopa korkeammat, lumipenkat.
– Olosuhteet ovat talvirallille hyvät. Reittiä on aurattu ja pidetty avoinna, jotta se olisi hyvässä kunnossa kisapäivänä, ratamestari Pertti Laaksonen kertoo.
Lunta on riittävästi ja kun suojakelejä ei ole ollut, ovat penkat vielä pehmeitä ja upottavia. Ralliautolla ei voi ottaa penkasta tukea, jos ei tule suojasäätä, joka tiivistäisi lunta. Niinpä ajaminen vaatii erityistä huolellisuutta ja keskittymistä.
Mäntsälän Moottorikerho on yhteistyökumppaneineen tehnyt parhaansa saadakseen rallille hyvät puitteet. Erikoiskokeita on viisi ja vastuu niiden järjestelyistä on annettu naapuriseuroille. Yhteistyötä on tehty jo useita vuosia, sillä harvan seurat voimavarat riittävät koko kisan järjestämiseen omin voimin.
– Tutustumme erikoiskokeisiin niistä vastuun ottavien seurojen kanssa. Vastuullinen seura huolehtii tarvittavista järjestelyistä, kuten ennakkoilmoituksista reitin varren asukkaille, suljettavista teistä sekä turvaturvallisuusasioista, selvittää Laaksonen yhteistyön kuvioita.
Jo ennen joulua tutustuivat Heinolan UA:n edustajat erikoiskokeeseen, jonka seura hoitaa. Kari Kukkamäki on ek:n päällikkö, Jari Kauppi turvapäällikkö ja Anneli Kauppi, joka on EK:n kakkospäällikkö ja työskentelee Ek:n maalissa. Järjestelyihin ja tuleviin tehtäviin tutustui nuoremman polven edustajana Eetu Kukkamäki. Hän piti rallia mielenkiintoisena ja monipuolisena harrastuksena. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kilpailla, mutta kisojen järjestäminen on myös tärkeää ja antoisaa.
SRV Mäntsälä – ralli avaa uudistuneen juniorien ja naisten mestaruussarjan. Uudistuksen tavoitteena on antaa yhä useammalle rallin harrastajalle mahdollisuus osallistua sarjaan halvemmalla kalustolla kuin aikaisemmin. Rallin juniorimestaruussarjassa ajetaan kuusi osakilpailua.
Naiset ajavat oman mestaruussarjansa juniorien sarjan osakilpailuissa.
Heinolan UA:n edustajat neuvottelussa ratamestari Pertti Laaksosen (pöydän päässä etualalla) kanssa Juustoportin kahvilassa. Eetu Kukkamäki (vas.), Anneli Kauppi sekä Jari Kauppi ja Kari Kukkamäki tarkistavat vielä suunnitelman yksityiskohtia. Niihin kuuluu myös riittävä aurauskalusto, kuvassa tosin leluina.
Teksti: Kurt Ratia