Lajin moninkertainen Suomen mestari kilpaili lajin EM-osakilpailussa tsekkiläisen Buggyra Racingin Freightliner-kalustolla.

Mäkinen osoitti ajotaitojensa olleen edelleen tallessa, sillä vähäisellä ennakkokokemuksella hän ylsi viikonlopun ensimmäisessä lähdössä 20 auton joukossa sijalle 11. ja toisessa rengasrikon jälkeen sijalle 13. Viikonlopulle suunnitellut kaksi viimeistä EM-starttia jouduttiin peruuttamaan rankkasateen ja ukkosmyrskyn takia.

– Aika outoa ajaminen vieraalla autolla oli aluksi, mutta ajoni parani koko ajan. Ensimmäisissä harjoituksissa oli kuuden sekunnin päässä kärjestä ja seuraavassa aika-ajossa enää kolmen sekunnin päässä.

– Molemmat kisalähdöt menivät ajollisesti hyvin. Toisessa olisin päässyt jo EM-pisteiden makuun, mutta takarenkaan tyhjeneminen pudotti sijalle 13. Harmi että ukkosmyrsky ja sitä seuranneet rankkasateet peruuttivat sunnuntain molemmat EM-lähdöt. Monta kertaa yritettiin ajaa niitä lähtöjä, mutta vettä satoi niin kaatamalla että ajaminen ei olisi ollut turvallista, Mäkinen toteaa.

Mäkinen kertoo, että hänen pitkäaikainen haaveensa ajaa Buggyra Racingin kalustolla toteutui Tsekissä.

– Auto on Sisusta tuttua nokkamallia. Nyt tämäkin haave on toteutettu ja mukavalta kunnon kilpa-autolla ajaminen tuntui. Ajamattomuus näkyi siinä, että esimerkiksi tallin ykköskuljettajalle Adam Lackolle jäin ensimmäisen mutkan jarrutuksessa ja mutkan ulostulossa tasan sekunnin. Autossa on potentiaalia. Kyllä sillä kuuden nopeimman joukkoon on mahdollista ajaa.

Mäkinen sanoo, että jatko EM-sarjassa kauden viimeisissä osakilpailussa on harkinnan alla.

– Kyllä tästä ajamisestani voisi vielä jotain tulla jos vain jaksaisi painaa. Katsotaan nyt, jatkosta ei ole mitään sovittu, Mäkinen sanoo.

Teksti: Mad-Croc Racingin tiedotus, Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste