Kun kauden yhdeksäs rallin MM-sarjan osakilpailu ajettiin Keski-Suomen sorateillä, oli Toyota Gazoo Racing WRC –tiimi vahva koko kotikilpailun ajan. Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala vuorottelivat Neste Rallin kärjessä aina siihen saakka, kunnes Latvalan auto särkyi sähkövikaan lauantaina miehen ollessa johdossa. Hän kuitenkin palasi takaisin sorvin ääreen sunnuntaina tykittäen kolme pohja-aikaa ja saalistaen Power Stagelta kaksi MM-pistettä.

Esapekka Lappi saavutti kartanlukijansa Janne Fermin kanssa kotiyleisön edessä huikean voiton vasta neljännessä WRC-luokan osakilpailussaan. Tiimin upeaa viikonloppua täydensi Juho Hännisen ensimmäinen podiumpaikka miehen sijoituttua yhdessä kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa kolmanneksi.

Suomalaisten upeita otteita seurasi TV:n kautta Japanissa myös Toyota-tiimin pääjohtaja Akio Toyoda.

-Esapekka Lappi toi meille parhaan mahdollisen tuloksen tiimin kotikilpailussa ja haluaisinkin ilmaista kiitollisuuteni kaikille faneillemme suuresta tuesta, kun juhlimme tätä hetkeä yhdessä, Toyoda suitsutti.

– Uskon, että Yaris WRC osoitti merkittävää suorituskykyä, koska se on kehitetty Suomen teillä. Joten oli erittäin koskettava hetki, kun seurasin rallia TV:stä Japanissa ja kuulin sekä Suomen että Japanin kansallislaulut.

Juho Hänninen täydensi tiimin upeaa suoritusta kolmannella sijallaan. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Toyotan voiton jälkeen Tommi Mäkisestä tuli ensimmäinen henkilö, joka on voittanut Suomen MM-rallin sekä ajajana että tiimipäällikkönä.

– Tämä on ollut lähes täydellistä. Jari-Matti Latvalan auton ongelma lauantaina oli ainoa pettymys. Minun täytyy kiittää tiimiäni, he tekivät kaikkensa tämän rallin eteen. Me pystyimme antamaan kuskeillemme hyvin nopeat autot ja kuskimme tekivät parhaan suorituksensa. Onnittelut Esapekalle ja Juholle erityisesti. Muistan edelleen ensimmäisen voittoni täällä ja minulla oli voimakas tunne, että Esapekka pystyisi samaan, jonka minä tein 23 vuotta sitten.

Uransa ensimmäisen MM-osakilpailun WRC-auton puikoissa voittanut Esapekka Lappi oli luonnollisesti yhtä hymyä.

– En yleensä ole tunteellinen ihminen, mutta tämä on upeaa. Mikä ralli! En olisi koskaan voinut unelmoida tällaisesta tuloksesta, se oli iso yllätys. Iso kiitos tiimille, koska he rakensivat näin upean auton hyvin lyhyessä ajassa, Lappi kiitteli.

Niinikään kolmanneksi sijoittunut Juho Hänninen oli iloinen päästessään kipuamaan palkintokorokkeelle kotiyleisön edessä.

– Viikonloppu oli aivan uskomaton ja olen erittäin onnellinen tästä tuloksesta. Totta kai yritin päästä toiseksi, mutta teimme muutamia virheitä. Olen silti hyvin onnellinen päästyäni podiumulle ensimmäistä kertaa urallani, Hänninen ilakoi.

Johtoasemasta keskeyttämään joutunut Jari-Matti Latvala pystyi iloitsemaan pettymyksen jälkeen tiimikavereidensa suorituksista.

– Onneksi lauantain ongelmien jälkeen pystyimme palaamaan kisaan sunnuntaina ja se alkoi tosi hyvin, kun voitin kolme ensimmäistä pätkää. Meillä oli hyvä vauhti myös Power Stagella, mutta tie oli liukkaampi minulle kuin muille kuskeille, jotka tulivat perästä, joten kaksi pistettä sieltä oli aivan maksimi. Vaikka olisi paremminkin voinut mennä, tämä oli upea tulos tiimille Esapekan saavutettua ensimmäisen voittonsa ja Juhon ensimmäisen podium-paikkansa, he molemmat tekivät hyvää työtä, Latvala hehkuttaa.

Neste Rallin lopulliset tulokset

1 Esapekka Lappi/Janne Ferm (Toyota Yaris WRC) 2h29m26.9s

2 Elfyn Evans/Daniel Barritt (Ford Fiesta WRC) +36s

3 Juho Hänninen/Kaj Lindström (Toyota Yaris WRC) +36.3s

4 Teemu Suninen/Mikko Markkula (Ford Fiesta WRC) +1m01.5s

5 Craig Breen/Scott Martin (Citroen C3 WRC) +1m22.6s

6 Thierry Neuville/Nicolas Gilsoul (Hyundai i20 Coupe WRC) +1m33.1s

7 Ott Tänak/Martin Järveoja (Ford Fiesta WRC) +1m53.6s

8 Kris Meeke/Paul Nagle (Citroen C3 WRC) +3m12.6s

9 Dani Sordo/Marc Martí (Hyundai i20 Coupe WRC) +4m11.5s

10 Mads Østberg/Torstein Eriksen (Ford Fiesta WRC) +4m21.2s

21 Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila (Toyota Yaris WRC) +20m15.8s

MM-pistetilanne 9. osakilpailun jälkeen

1 Thierry Neuville 160

2 Sebastien Ogier 160

3 Ott Tänak 119

4 Jari-Matti Latvala 114

5 Dani Sordo 84

6 Elfyn Evans 79

7 Craig Breen 53

8 Hayden Paddon 51

9 Juho Hänninen 46

10 Esapekka Lappi 45 

Valmistajien MM-pistetilanne

1 M-Sport World Rally Team 285

2 Hyundai Motorsport 251

3 TOYOTA GAZOO Racing WRT 193

4 Citroen Total Abu Dhabi World Rally Team 135

Teksti: Toyota Gazoo Racing / Moottoriurheilu.tv

Vahva suomalaismenestys Neste Rallissa – Lappi otti uskomattoman voiton vasta neljännessä WRC-kilpailussaan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste