Rallin SM -sarjan osakilpailu 6/7 Keravan Vartti SM-ralli 28.8.2010

Karkkilalainen Juha Salo varmisti Keravan Vartti SM-rallissa ralliautoilun suomenmestaruuden nelivetoisten luokassa SM1. Salo on ottanut korkeimmat SM-pisteet tällä kaudella Rovaniemeltä, Mikkelistä ja Joensuusta. Juha Salo on voittanut N-ryhmän mestaruuden aiemmin vuosina 2002, 2004, 2005 ja 2008.

Keravan Vartti SM-rallissa Juha Salo sijoittui lopulta 83 erikoiskoekilometrin jälkeen kakkoseksi, eroa voittaja Marko Kakkoon jäi 9,5 sekuntia.

”Viides suomenmestaruus maistuu oikein makealta”, myönsi Salo kisan jälkeen.

”Päivä ei missään tapauksessa ollut helppo. Ensimmäisenä autona oli melko liukasta reitillä. Pistetilanteen kannalta oli tärkeää ajaa viisaasti mestaruutta ajatellen ja pitää hyvä rytmi päällä, ettei tule virheitä.”

”Hyvinkäällä pystymme nyt ajamaan paineettomasti ja katsotaan siellä sitten uudestaan, miten voimasuhteet ovat S2000-luokiteltujen autojen kanssa. ”

”Me hävittiin voitto kilpailun ensimmäisellä lenkillä, toiseen kertaan ajetuilla erikoiskokeella meno oli jo helpompaa. Mutta täytyy myöntää, että Kakon ja Miettisen vauhti oli kyllä pienoinen yllätys”, jutteli onnellinen tuore mestari.

Koskilainen Marko Kakko hankki kesän kynnyksellä N-ryhmän Mitsubishin tilalle S2000-luokitellun Ford Fiestan, eikä ehtinyt sillä vielä Kouvolan osakisaan mukaan. Kakko haki uuteen autoonsa tuntumaa Viron ralleista sekä Jyväskylän MM-rallista.

”Jyväskylässä pääsimme maaliin ja saimme ajettua niin paljon, että auto istuu nyt käteen oikein mainiosti ja on erittäin hyvä ajettava. Oikea kilpa-auto”, kehuu 33-vuotias Kakko, joka ei aiemman ralliuransa aikana ole SM-osakilpailua koskaan aiemmin voittanut.

”Kartturi Panu Plosilan kanssa muutimme hieman nuottejamme. Jätimme aika paljon tavaraa niistä pois ja heti oli paljon helpompi ajaa”, tunnusti Kakko.

Marko Kakon voitto ei kuitenkaan tullut ylivoimaisesti, vaan koko kisan ajan ennen erikoiskoetta 6 kakkosena ollut Jarkko Miettinen hengitti tiukasti niskaan, pienimmillään ero oli vain 1,1 sekuntia ja suurimmallaankin vain 2,8 sekuntia.

”Viimeinen viiden kierroksen asfalttipyöritys ei ollut minun mieleeni. Samaan aikaan kierroksella oli muitakin, ja jouduin viiden auton letkassa ajamaan omaa vauhtiani hitaammin. Tämä olisi saanut olla vaikkapa kolmen kierroksen mittainen pätkä. Onneksi ei kuitenkaan kisan voitto mennyt tässä”, tilitti Kakko, joka oli viimeisellä pätkällä vasta viides 13,4 sekuntia Miettistä hitaamana.

Kun Jarkko Miettinen osui kuudennen erikoiskokeen puolivälin paikkeilla kiveen ja koki rengasrikon, järvenpääläinen putosi tuloksissa neljänneksi.

”Tultiin muutama kilometrin vain vanteella ja hävittiin parikymmentä sekuntia”, manasi Miettinen.

Viimeiselle erikoiskokeelle Miettinen pisti kaiken peliin, ja miehelle kirjattiin 11,2 sekunnin pohjat ennen Joonas Lindroosia.

”Olin päättänyt nostaa riskikynnystä selvästi ja yrittää voittaa kisan, sillä voitto minulta tämän kauden sarjasta puuttuu. Täytyy kuitenkin myöntää, että aamulla jännitti aika lailla ennen kisaa, joten alku oli hieman nihkeämpää. Rengasrikko pilasi sitten mahdollisuuteni voittoon ja tiputtiin peräti neljänneksi. Onneksi viimeinen pätkä toi pykälällä parannuksen”, kommentoi Miettinen, joka jäi Salosta lopulta 1,6 sekuntia.

Jämsäläinen Joonas Lindroos onnistui Miettisen rengasrikon myötä nousemaan kisassa ensin kolmanneksi, mutta Miettinen otti paikkansa takaisin viimeisen pätkän pohja-ajalla. Viimeisellä, kokonaan asfaltilla ajetulla, 7,5 kilometrin mittaisella pätkällä Miettinen paineli menemään sen verran reippaasti, että meni Lindroosista ohi 1,6 sekunnilla.

”Jyväskylän kaadon jälkeen ajaminen on jäänyt autoremontin vuoksi niin vähiin, että nyt en saanut oikein parasta itsestäni irti”, myönsi Joonas Lindroos, joka otti silti napakan otteen SM-hopeasta.

Kosti Katajamäki oli pisteissä kakkosena ennen Keravan kisaa, mutta ennen ensimmäistä erikoiskoetta jalasjärveläinen joutui heittämään pyyhkeen kehään, eikä ollut mukana pistejahdissa enää. Autosta rikkoontui takaperä, takapyörät jämähtivät liikkumattomiksi, ja peli oli sillä selvä.

”Nyt harmittaa ihan vietävästi, kaiken piti olla kunnossa. Lähdin tosissani metsästämään hyviä pisteitä ja yrittämään pienentää piste-eroa Saloon, mutta ei näköjään tämäkään vuosi ollut minun vuoteni”, jutteli pettynyt mies vain 20 kilometrin ajon jälkeen.

SM-hopea- ja -pronssimitalista käydään Hyvinkäällä vielä tiukkaa kisaa, sillä himmeämpien mitalien kohtalo ratkaistaan Hyvinkäällä tasapisteissä olevien Lindroosin, Katajamäen ja Miettisen sekä Ari Vihavaisen ja Kakon kesken.

SM1-luokan SM-pistetilanne 6/7 jälkeen:

1. Juha Salo Mitsubishi 97

2. Joonas Lindroos Subaru 60

3. Kosti Katajamäki Mitsubishi 60

4. Jarkko Miettinen Skoda 60

5. Ari Vihavainen Mitsubishi 44

6. Marko Kakko Ford 38

SM2-luokka jälleen Pinomäen tahdissa

Turkulainen Kalle Pinomäki varmisti luokan suomenmestaruuden jo Kouvolassa kesäkuun puolivälissä, mutta yhteistyökumppaneiden kanssa tekemänsä sopimuksen myötä osallistuu silti kauden loppukisoihinkin.

Pinomäki on ottanut voitot kaikista sarjan osakisoista, niin myös Keravalta, muttei lainkaan niin suurella erolla kuin aiemmin. Tällä kertaa moni nuori haastaja pisti kampoihin, mutta vielä Pinomäki ei ollut voitettavissa.

”Aamulla olin niin flunssainen ja huonokuntoinen, että ekalla pätkällä tuntui , että voimat on ihan poissa”, kertasi Pinomäki.

Nuorista haastajista vain nilsiäläinen Jukka Korhonen onnistui vanhan konkarin Ville Hautamäen kanssa vastaamaan Pinomäen vauhtiin. Jukka Korhonen pääsi vauhtiin kisan puolivälin paikkeilla ja onnistui kuin onnistuikin nousemaan peräti kakkoseksi asti.

”Otin opikseni Kouvolan virheistäni, ja nyt onnistuin välttämään kivet ja kannot, joten olen oikein tyytyväinen kakkossijaan” , kommentoi 26-vuotias Korhonen.

Teknisistä ongelmista tällä kaudella kärsineen Hautamäen oli tyytyminen jälleen keskeytykseen. Teknisen vian vuoksi Hautamäen matka tyssäsi viimeiselle erikoiskokeelle.

”Olin kisan puoliväliin asti kakkosena, mutta täytyy kait myöntää, että kauden aikana on tullut niin paljon keskeytyksiä, mikä näkyy nyt rutiinin puutteena, muut menivät kovempaa”, jutteli Hautamäki, joka ennen viimeistä pätkää oli tukevasti kiinni kolmannessa sijassa.

Nuorten SM-sarjaa SM2-luokan sisällä ajavat kuljettajat, jotka täyttävät tänä vuonna 25 vuotta. Andreas Amberg sijoittui SM2-luokassa Keravalla kuudenneksi, mutta johtaa nuorten SM-sarjaa 10 pisteellä ennen Esapekka Lappia, joka Keravalla oli viides.

SM2-pistetilanne 6/7 jälkeen:

1. Kalle Pinomäki Renault 118 pistettä

2. Jukka Korhonen Honda 63 pistettä

3. Esapekka Lappi Honda 62 pistettä

4. Andreas Amberg Honda 49 pistettä

5. Jussi Kumpumäki Ford 37 pistettä

Nuoret (aloittivat sarjansa vasta SM-sarjan kolmannesta osakisasta) 4/5 osakisan jälkeen:

1. Andreas Amberg Honda 76 pistettä

2. Esapekka Lappi Honda 66 pistettä

3. Jussi Teppo Honda 44 pistettä

4. Jussi Kumpumäki Ford 42 pistettä

5. Jaro Kinnunen Honda 40 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste