Yhteistyökumppaneiden suosiollisella avustuksella hankittu menestyksekkään Mitsubishin rallitarinan jatkaja on jo Kakon tallissa, ja 400 työtunnin jälkeen auto pitäisi olla kilpailuvireessä. Koskelaisen tavoitteena ensi vuoden SM-sarjassa on mitali. Päättynellä kaudella Kakko sijoittui N-ryhmän yhteispisteissä viidenneksi. 

– Tammikuun alussa pitää päästä testaamaan. Kyllä tässä tallilla saa aikaa viettää. Mutta kun on tällainen auto tallissa, niin intoa ja virtaa riittää, Kakko tietää. 

Kakko on luottanut Mitsubishiin koko sen ajan, kun hän on pudotellut suomalaisilla ralliteillä nelivetoisella turboautolla. Aiemmat versiot ovat tuttuja, mutta tämä uusin soraohjus on täysin uusi malli. 

– Auto on varmasti erittäin kilpailukykyinen ja mielenkiintoinen. Ajaessa suurimman eron tulee huomaamaan varmaan moottorissa. Se vetää alempaa ja ylemmäs. Raideväli on neljä senttiä leveämpi. Auto on siksi rauhallisempi ajaa, mutta ehkä haastavampi säätää, Kakko arvelee. 

Kakon tuliterä Evolution X RS –auto on täysin uusi ja ajamaton. Vaikka erikoiselta kuulostaa, ehjä ja uunituore auto puretaan viimeistä mutteria myöten ja koriin tehdään mm. vahvistuksia, jotta ajokki kestää rallin hypyt ja rynkytykset. Koreat kuoret saavat sisuksiinsa mittavan turvavarustuksen. Lisäksi alusta ja jousitus muuttuvat ralliversiossa jykevimmiksi. 

– N-ryhmän auto on periaatteessa lähellä tuotantoautoa, mutta kyllä se todellisuudessa on aika kaukana siitä autosta, jolla kadulla ajetaan. Voisi sanoa, että tankkia myöten auto menee kuitenkin tavalla tai toisella uusiksi, Kakko sanoo. 

Vastaavaa mallia ei ole vielä nähty suomalaisissa ralleissa nähty. Ensiesiintyminen on tapahtunut Japanissa, mutta Kakko arvelee, että Euroopassa autolla ei ole ajettu vielä missään. 

– Muutama samanlainen on parhaillaan Suomessa rakenteilla. SM-avauksessa tammikuussa meidän auton lisäksi on varmasti muutama muukin jo. Aika mielenkiintoista ja antoisaakin, kun on tekemässä kuitenkin täysin uutta autoa, ja aikamoista pioneerityötä samalla. Ensimmäisen joukossa ollaan, Kakko miettii.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto