Sijoituksen myötä Mänty ja kartturi Joni Mäkelä säilyttivät SM1-luokan kakkostilan, kun rallin SM-sarja jää reilun kahden kuukauden mittaiselle kevättauolle.

Mänty oli rallin avauspätkillä hyvässä vireessä. Kahden erikoiskokeen jälkeen Skoda Fabia R5 -autoa kuskaava kauhajokelainen löytyi SM1-luokan kakkospaikalta. Seuraavalla pätkällä rallin voittaneen Eerik Pietarisen ajama pohja-aika karkasi Männyltä vajaan 10 sekunnin päähän. Kakkostila vaihtui neljänteen sijaan.

– Yhdessä risteyksessä auto sammui, mutta muuten ei tullut mitään suurempia virheitä. Jotenkin en vain päässyt kunnon rytmiin koko pätkällä. Jonikin totesi heti pätkän jälkeen, että nyt ei kyllä tullut oikein hyvin. Seuraavalla erikoiskokeella nostettiin vauhtia, mutta samalla todettiin, että kakkostilan uudelleen kaappaaminen siinä vaiheessa olisi liian riskialtis tehtävä, Mänty kertasi rallin kulkua.

Ennen kuudetta eli viimeistä erikoiskoetta JTR Racingin miehistön sijoitus oli edelleen neljäs, ja se kirkastui myös lopputulokseksi.

– Viimeisellä pätkällä piti heti alusta saakka nipistellä itseään, että nyt ei sitten tehdä mitään tyhmiä virheitä. Sijoituksen parantaminen ilman riskejä ei ollut mahdollista, mutta varmalla ajolla ei myöskään ihan takana ollut uhkaajia. Neljäs sija säilyi ja samalla varmistui ralliuran paras sijoitus talven osakilpailujen jälkeen.

Ennen Joensuun rallia Mänty teki auton säätöihin isoja muutoksia. Ne auttoivat hyvään vauhtiin ilman riskejä, mutta korjattavaakin vielä löytyy.

– Säädöt osuivat hyvin paikoilleen. Oli tosi makeeta vetää, kun auto meni sinne minne halusi sen menevän. Peiliin saa kyllä katsoa, kun en pystynyt parempaa sijaa ajamaan. Se tässä kuitenkin lohduttaa, että olen aina kesäralleissa yltänyt talvea parempiin suorituksiin.

Tiimien SM-sarjassa Männyn ja rallin voittaneen Pietarisen edustama TGS Wordwide -tiimi vankisti ykköstilaansa 127 pisteellä. Kakkostilalta löytyvä Ford Motorcraft on kerännyt 65 pistettä.

Joensuun hyvä vire innosti Männyn ajamaan vielä viime sunnuntaina kansallisen Lapuan rallisprintin, josta kauhajokelainen kuittasi Skodalla selkeän yleiskilpailun voiton.

Teksti: JTR Racing / JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste