Kilpailun lähtökohdat eivät olleet tiimin kannalta parhaat mahdolliset: uusi auto ja vähän testikilometrejä. Kuitenkin torstaina ajetun shakedown -erikoiskokeen jälkeen oli luotto autoon ja odotukset kilpailuun suhteen korkealla.

Kilpailu starttasi perjantaina jolloin ajettiin kuusi pikataivalta. Männyn sijoitus vaihteli viidennen sijan molemmin puolin ja päivän lopuksi Mänty löytyi sijalta 6.

-Ensimmäisellä pätkällä vedettiin 180km/h vauhdista penkan päälle, mutta päästiin samalla vauhdilla takaisin, koska lumipenkka oli sen verran jäässä. Tilanne alkoi kun auto lähti spoorista ulos. Auto ei tunnu kovin luotettavalta, vaan kokoajan joutuu olemaan varuillaan, että auto pysyy lapasessa. Alustan kanssa pitää tehdä vielä paljon töitä, Mänty kertoi.

Huollosta lähdettäessä ennen viimeistä yleisöpätkää Mänty ja Kivilahti saivat vielä minuutin aikasakon ,koska myöhästyivät at-asemalta.

-Sielä huollossa oli melkoinen hässäkkä ja epähuomiossa emme löytäneet at-asemaa ajoissa. Sijoituksemme tippui jonkin verran tämän takia, Mänty jutteli.

Lauantaina heti ensimmäisellä pikataipaleella Mänty sammutti Hondansa ja seuraavalla pätkällä jäi kolmosvaihde päälle ja sillä ajettiin erikoiskokeen loppun asti.

-Vaihdekepin juuresta oli lähtenyt vaijeri pois ja tästä syystä muita vaihteita ei löytynyt, Mänty kommentoi.

Tiimin kilpailu päättyi seuraavalle erikoiskokeelle.

-Vetoakseli katkesi eräässä nypyn ylityksessä ja kilpailu jäi siihen, kertoi pettynyt Mänty.

-Ennen seuraavaa SM-rallia Mikkelissä täytyy alustan kanssa tehdä töitä, jotta autosta saataisiin ajettava. Tällä hetkellä tuntuu, että vanhalla n-ryhmän autolla olisi tultu kovempaa. Potentiaalia autossa kuitenkin on rutkasti kunhan pikkuasiat saadaan hiottua kuntoon, Mänty lupaili.

Incar videoita tulossa:
www.mmrallyteam.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste