Männyn ja Kivilahden kilpailupäivään mahtui jonki verran ongelmia.
-Ensimäisellä lenkillä pyöränkulmat olivat väärät ja ajamiseen oli vaikea saada luottoa. Ajat olivat kuitenkin yllättävän hyviä. Huollossa laitoimme pyöräkulmat kuntoon ja ajaminen oli helpompaa ja seuraavalle pätkälle tulikin tyydyttävä aika.
Mänty kokeili kisassa uutta rengasmerkkiä, joka ei kuitenkaan toiminut Männyn ohjastaman Honda Civic Type-R:n alla toivotulla tavalla.
-Rengas piti uutena hienosti, mutta kuluneena pito ei ollut toivottu, Mänty tiivisti.
Kuudennella erikoiskokeella Männyn kilpailu oli päättyä, kun Hondan perä meni läheltä kalliota.
-Takapyörä tipahti jo ojaan ja kallio kävi aika lähellä. Kahdeksannella erikoiskokeella ajoimme tien reunassa olleeseen renkaaseen, jolloin kääntövarsi otti siipeensä. Pyörät harittivat noin 5 cm ja oli hyvä, että saimme pitää edes kolmannen sijamme, Mänty jutteli.
Tiimin seuraava kilpailu kaasutellaan Suomen rajojen ulkopuolella Virossa, jossa ajetaan Saarenmaa Ralli lokakuun toisena viikonloppuna.
-Saarenmaalle vaihdamme ainakin rengasmerkkiä. Autoon ei tarvitse tehdä muutoksia, koska se pelitti Uudessakapungissa todella hienosti. Varsinkin moottorin on hyvä, Mänty kiitteli.
Tiimin kotisivut:
www.mmrallyteam.com
Tiedotus:
www.miledesigns.fi