Keravan SM-Rallissa hyvin alkanut kilpailu päättyi keskeytykseen Hondan laatikon ja öljypohjan hajottua. Nyt tiimin Honda Civic Type-R on jälleen hyvässä iskussa kisaa varten. Mänty lähtee kilpailuun ajamaan kärkisijasta.
-Voitosta lähdetään ajamaan. Keravallakin vauhti oli erittäin hyvää, vaikka ajo ei tuntunut vähäisestä ajamisesta johtuen hyvältä. Nuotissakin oli varsinkin alussa jonkin verran parannettavaa. Nyt Uuteenkaupunkiin startatessa lähtökohdat ovat jo paremmat, koska olemme ajaneet testiä melko paljon, Mänty kertoi kisan lähtökohdista.
Vauhtia testeistä
Mänty treenasi ajamisesta kisaa edeltävällä viikolla Siikaisten Moottoriurheilukeskuksessa ja haki sopivia säätöjä Hondaansa.
-Säädimme alustaa ja saimmekin siitä paremmin minulle sopivan. Halusin ajaa kerrankin kunnolla testiä ennen kilpailuja, jotta varmistun auton toimivuudesta. Hondamme tuntuikin pelittävän todella hienosti ja Uuteenkaupunkiin voin lähteä luottavaisin mielin, Mänty kertoili.
Internet-sivut avattu
Ennen Uudenkaupungin SM-Rallia MM-Rally Teamin Internet-sivut avattiin osoitteeseen
. Sivuilta löydät kisojen jälkeen tuoreeltaan raportin kilpailusta ja usein myös kuvia ja incar-videoita. Tällä hetkellä sivuilla löytyy tämän vuoden kilpailuista videoita ja kuvia. Katso myös vanhemmat kuvat, joita löytyy runsaasti.
Lisätietoja: www.mmrallyteam.com
MM-Rally Team tiedotus:
Mile Designs / Mika Lemmetti
http://www.miledesigns.fi