– Tulos oli loppupeleissä hyvä, vaikka rahkeet eivät aivan riittäneet voittoon. Pystyimme todistamaan sen, että Paperinikin on voitettavissa, kunhan homma natsaa, kartanlukija Sillanpää kiteytti.

– Makea fiilis, kun pääsimme taas palkintokorokkeelle. Meillä on ihan hyvä saldo tälle vuodelle: kolme kakkossijaa ja yksi kolmostila. Josko nyt seuraavasta kisasta tulisi se ykköspaikka – sen eteen tehdään töitä, lisäsi Manninen, joka kärsi hieman huonovointisuudesta kilpailun aikana.

Sateinen keli toi oman lisämausteensa etenkin kilpailun alussa. Tämä tarkoitti sitä, että akaalainen Manninen joutui miettimään tarkoin rengasvalintojaan.

– Aamupäivän lenkillä meillä oli kaksi sadekelin ja neljä kuivan kelin pyörää mukana. Nelospätkällä tuli oikein kunnolla vettä, ja meillä oli sadekelin renkaat etupäässä. Muutaman kerran auto lähti huikeaan ”sladiin”. Kun koetti työntää täysillä, perä oli heti irti, Manninen kuvaili.

– Huollon jälkeen pelasimme varman päälle ja otimme toiselle lenkille neljä vesikelin pyörää ja kaksi kuivaa. Pätkät kuitenkin kuivuivat tosi nopeasti. Koetimme tulla sen, minkä pääsimme.

Manninen saavutti sarjatilanteessa kärkikuljettaja Paperinia, joka sijoittui kolmanneksi Pohjois-Italiassa. Paperinilla on yhä selvä johto sarjassa, mutta kakkosena oleva Manninen ei ole luovuttanut.

Rallicupista on ajamatta vielä kaksi osakilpailua.

– Nyt meillä on paremmat saumat lähteä seuraaviin kisoihin. Seuraavaksi ajetaan Modenassa, missä taistelimme viime vuonna voitosta viimeiselle pätkälle saakka, mutta sitten ajoimme ulos, Manninen muisteli.

Manninen on kerännyt italialaisessa asvalttisarjassa kokemusta reilun vuoden ajan. Varsinkin tällä kaudella suomalainen on näyttänyt taitonsa paikallisia kuljettajia vastaan.

– Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mukana matkassamme. Ilman yhteistyökumppaneita olisi tosi vaikeaa seikkailla täällä ja tehdä tätä hommaa.

Kauden seuraava osakilpailu, Modenan ralli, on ohjelmassa lokakuun alussa.

Kuvat: Toyota Motor Italia, teksti Toni Heinonen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste