Äänestäjien kommentit Nikanderin puolesta olivat mm. seuraavat.
Mielestäni Matti Nikander säväytti ajamalla tasaisesti kärki aikoja , mikä ei ole helppoa olipa lähtöpaikka sitten mikä tahansa ! Kun yleiskilpailun voittokin jäi vain 4,5sek päähän pidän Nikanderin vauhtia yllätävän kovana (vrt.F-cup -05)
Minun mielestä säväyttäjä oli tällä kertaa Nikander. Koko kilpailun ajan kärjessä mitä ei ole ennen onnistunut f-cupissa tekemään.


Kauden alkaessa Nikanderin tavoitteena oli sijoittua viiden sakkiin luokassaan, mutta Savonlinnan yleiskilpailun kakkostila laittoi pistehaaveet uusiksi. Jämsään mies lähtee voitto mielessään. Nikander epäili  lähtönumeroiden vaikuttaneen osaltaan Savonlinnan tuloksiin ainakin ison luokan osalta, koska ensimmäinen ison luokan auto oli vasta sijalla 14 yleiskilpailussa.
– katsotaan pysyykö vauhti samana myös Jämsässä, jos niin sitten kauden tavoitetta on pakko nostaa.



Nikander kertoi myös soittaneensa Kuhaselle ja yrittäneensä sopia seuraavan kisan voiton itselleen Kuhasen siihen kuitenkaan suostumatta, eli sopupeliä ei Jämsässä tulla näkemään, vaan todellinen vauhtitaistelu on jälleen luvassa.


F-cupin lisäksi ohjelmassa Nikanderilla on mm. Lammi-ralli sekä muita pinempiä ralleja, sekä muutama sprintti.  Myös Vetomieskisassa mies nähtäneen, vaikka viime vuonna leikki jäikin kesken ja mies oli päättänyt ettei tänne tulla enää autoaan rikkomaan, mutta veri vetää keskisuomen vaativille teille, jotakin lienee viimevuotisesta jäänyt hampaankoloon.


Savonlinnan Prisma-rallin säväyttäjä palkitaan Videoracingin lahjoittamilla kaksilla FIA hyväksytyillä turvavöillä sekä Ralli.net Malja palkinnoilla Hotelli Jämsä rallin yleisen luokan palkintojenjaon alussa.


 


Lisää Ralli.net malja kilpailusta: http://www.ralli.net/modules.php?name=Topics&file=allshow&topicid=22


Teksti: Matti Partanen
Kuva: www.fotohana.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste