Rantasen rallitiimillä on ollut kovasti puuhaa, että ulosajossa vaurioita kärsinyt Mitsubishi Lancer Evo9 -malli on jälleen huippuiskussa, kun SM-sarjan 6/7 osakilpailu käynnistyy tulevana lauantaina Uudessakaupungissa.

– Täytyy kiittää talkoolaisia, että saimme kilpurin kasaan viime sunnuntaina. Maanantaina kävin kokeilemassa autoa vähän asvaltilla, jonka jälkeen tiistaina ajoin Petäjäveden maisemissa AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmän testit, Rantanen totesi.

– Asvaltilla testasin lähinnä sitä, kuinka sorarengas toimii asvalttipinnalla. Uudenkaupungin osakilpailussa on perinteisesti ajettu yksi erikoiskoe asvaltilla, joten silloinkaan ei ole varaa antaa muille kärkimiehille tasoitusta.

– Tavoitteena on ilman muuta yrittää ajaa N-ryhmän voitosta, kun minulta vielä se ykkössija puuttuu tästä luokasta, Rantanen jatkoi.

Risto Pietiläinen kartturiksi loppukauden SM-ralleihin

Toista kautta nelivetoisen ralliauton ohjaimissa esiintyvä Matti Rantanen on kehittänyt ralliuraansa määrätietoisesti.

Yhtä kehitysaskelta sekä uutta oppia haetaan myös syksyn kilpailuista, jolloin Rantanen kilpailee uuden kartanlukijan kanssa. Konttoripäällikön hommaa hoitaa kauden kahdessa viimeisessä SM-rallissa kokenut Risto Pietiläinen, joka muistetaan parhaiten Harri Rovanperän kartanlukijana.

– Päätimme kokeilla, mikä vaikutus suoritukseeni on ajaa yhdessä reilun 100 MM-rallin kokemuksen omaavan kartturin kanssa. Tarkoituksena on saada oppia ja vinkkejä siitä, missä asioissa voin vielä parantaa kilpailusuoritustani, Rantanen suunnitteli.

Rantanen ja Pietiläinen starttaavat Uudenkaupungin SM-rallin reitille numerolla 4.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste