Kilpailu alkoikin Rantasen osalta vauhdikkaasti, kun hän kirjasi ensimmäisellä erikoiskokeella N-ryhmän toiseksi nopeimman ajan jääden 0,9 sekuntia pohja-ajasta.

 

Keski-Uusimaa SM-rallin toinen erikoiskoe ei enää sujunut yhtä valoisissa merkeissä.

 

– Auto ei enää meinannut pysähtyä yhtä hyvin kuin ykköspätkällä, joten tosi monta paikkaa valui leveäksi, Rantanen kertasi.

– Sen takia pitkä kakkospätkä ei sujunut tuloksellisesti hyvin. Tuntuma ajamiseen ei ollut sen parempi kahdella seuraavallakaan pätkällä.

 

AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen paransi jälleen vauhtiaan rallin viimeisillä erikoiskokeilla, mutta se riitti tällä kertaa N-ryhmässä neljänneksi ja yleiskilpailussa kuudenneksi.

 

– Tavoite oli asetettu kärkeen, joten neljäs sija ei voi sen takia tyydyttää. Nyt edessä on kovaa treeniä, jonka jälkeen yritän olla paremmassa vauhdissa seuraavassa osakilpailussa, Rantanen kommentoi hieman pettyneenä.

 

Rallin voittoon ajoi Peugeotin WRC-autolla Jarmo Mikkonen ja N-ryhmän voitti Jari Ketomaa Subarulla, josta Rantanen jäi 26,2 sekuntia.

 

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste