– Asetin kauden kovaksi tavoitteeksi osakilpailuvoittoon yltämisen sekä Suomen mestaruuden. Kultamitali on jo karannut pisteissä liian kauaksi, kun kahdessa osakilpailussa on ollut kohtalona keskeytys, Rantanen toteaa.

– Sen sijaan sitä toista tavoitetta eli osakilpailuvoittoa on yritetty kovaa jokaisessa rallissa. Edellisessä osakilpailussa se jäi vain 8,9 sekunnin päähän.

27-vuotias lammilainen lähtee SM-kauden päättävään Mikkelin osakilpailuun hyvin valmistautuneena.

– Alkuviikolla ajoimme Kouvolan lähellä AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmän testit. Meidän käyttämä testitie oli paljolti samanlaista kuin Mikkelin seudun erikoiskokeet, Rantanen kertoi.

– Vielä on mahdollisuudet SM-pronssiin, mutta ensisijaisesti yritän lähteä haastamaan täysillä pistetaulukossa edelläni olevia Kosti Katajamäkeä, Juha Saloa ja Jari Ketomaata. Tuo kokenut kolmikko tavoittelee mestaruutta, joten heidän vauhtinsa on varmasti tapissa.

Edellisen osakilpailun tapaan Rantanen kilpailee uuden kartanlukijan, Risto Pietiläisen, kanssa.

Rantanen ja Pietiläinen starttaavat Mikkelin SM-rallin reitille numerolla 11. Kilpailu alkaa klo 10 ja seitsemän erikoiskokeen jälkeen voittajaa odotellaan maaliin klo 17 aikoihin.

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste