Rantanen ja kartanlukijana toimiva Jan Lönegren ovat luoneet edessä olevaan kilpailuun vastaavanlaisen taktiikan, jolla lohkesi menestystä vuosi sitten kotoisesta MM-rallistamme. Viime elokuussa kaksikko yllätti monet JWRC-luokan kolmannella sijalla sekä kuudella junioriluokan MM-pisteellä.

– Taktiikkamme oli vetää ison tien osuudet täysillä ja vastaavasti ajaa järkevästi pahimmin kuluneet ja kiviset osuudet. Selvisimme viime vuoden reitin ilman rengasrikkoja. Tuuriakin siinä toki tarvittiin, mutta järkevä taktiikkamme toi tulosta, Rantanen kertasi.
– Viime vuodesta saimme paljon oppia ja rallista jäi hyviä muistoja. Yksi erikoinen yksityiskohta oli se, että kilpailun aikana ulkomaiset median edustajat olivat meidän kommenteista enemmän kiinnostuneita kuin kotimaiset lehtimiehet, kartturi Lönegren muisteli.

26-vuotiaan Matti Rantasen ensimmäinen osallistuminen Neste Oil Ralliin vuonna 2005 toi nuorukaiselle voiton pienen N-ryhmän luokasta.

Nelivetoisella kohti luokan kärkivauhtia

Kaksi edellistä kertaa Suomen MM-rallissa etuvetoisella Hondalla kilpaillut Rantanen suoritti kauden 2007 alussa luonnollisen hyppäyksen ison N-ryhmän nelivetoisen kilpurin rattiin. Etuvetoisten luokan Suomen mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen aika olikin kypsä uusille haasteille.

– Talvikaudella oli vaikeuksia ja vielä pientä opetteluakin, mutta kehitystä saatiin aikaiseksi sekä kaluston että kuljettajien osalta. SM-kauden alkupuoliskolla ajoimme luokassamme kolme kertaa kuudenneksi, Rantanen kertasi.

Heinäkuussa ajettu edellinen SM-ralli toi Rantaselle ja Lonegrenille kauden parhaan tuloksen, kun kaksikko ylsi N-ryhmässä neljänneksi ja yleiskilpailussa seitsemänneksi.

AKK:n rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen on jo näyttänyt, että Suomen kovatasoisimman luokan kärki ei ole enää kaukana.

– Nyt tavoitteeksi on asetettu N-ryhmässä kolmen joukkoon pääseminen. Tarkasti ja kovaa lähdemme ajamaan eli samalla tyylillä kuin viime vuonnakin. Vauhtia olisi kuitenkin tarkoitus vähän lisätä, Rantanen myönsi.

Torstai-iltana Killerin Super-EK:lla käynnistyvässä rallissa ajetaan 23 erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 360 kilometriä.

– Alkuviikon sateinen keli onneksi väistyi keskiviikkona ja säätila näyttäisi paremmalta kisaa ajatellen. Reitin pikkutiet olivat nuotitusaikana paikoitellen aika hurjassa kunnossa, joten sateiden väistyminen on ehdottoman hyvä juttu, Rantanen päätti.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste