Pohjois-Irlantilainen nousi johtoon toisella erikoiskokeella ja säilytti kärkipaikkansa loppuun saakka. Meeke ja hänen kartturinsa Paul Nagle saivat revittyä perjantaiaamuisen 18 sekunnin johtonsa lauantain aikana 41sekuntiin. Kaksikko oli nopein Ouninpohjan molemmilla ajokerroilla, tuo erikoiskokeiden kuningas ajettiin täysimittaisen, mutta käännettynä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen.

Vaikka Meeke hieman löysäsi tahtiaan rallin viimeisenä päivänä johtomarginaalin ollessa 29,1 sekuntia, Meeke kuitenkin onnistui parantamaan Jari-Matti Latvalan viime vuonna Suomen MM-rallissa tekemää nopeusennätystä 1,2 kilometrillä tunnisa. Meeken keskinopeus oli nyt 126,6 km/h. Näin ollen yhdeksän kymmenestä nopeimmasta MM-rallista koskaan on ajettu Suomessa.

“Voitto tuntuu aivan hullulta!” Meeke sanoi, “Tämä on rallin koti ja Ouninpohja erikoiskokeiden aatelia. Sen voittaminen täällä ja tällä tavalla… Olen unelmoinut tästä lapsesta saakka ja nyt se unelma toteutui!”

Kuva Victor Engström.

Kuva Victor Engström.

Latvala oli niin ikään omaa viimevuotista aikaansa nopeampi, mutta ei silti pystynyt haastamaan Meekeä viedäkseen kolmannen perättäisen voittonsa Neste Rallissa. Suomalaiskuljettaja kuitenkin menetti aikaa neljännellä erikoiskokeella 16 sekuntia, kun linja pääsi leveäksi ja rengas vaurioitui.

“Täytyy myöntää, että olen hiukan pettynyt”, Latvala totesi. “Luulin, että voisin voittaa, mutta en lopulta kyennyt siihen.”

Abu Dhabi Total World Rally Teamin upeaa tulosta  täydensi Craig Breen, joka saavutti tunteikkaan ensimmäisen palkintopallisijansa kuninkuusluokassa. Kyseessä on vasta miehen viides startti rallin korkeimmalla tasolla ja kolmas MM-ralli tällä kaudella. Breen nousi kolmannelle sijalle lauantaina ja lähti viimeiseen  kisapäivään asetelmassa, jossa Ott Tänak oli vain viiden sekunnin päässä Breenistä oltuaan nopein 21. erikoiskokeella. Seuraavalla erikoiskokeella Tänak ajoi kuitenkin suureen kiveen ja virolaiskuljettajan ralli tuli päätökseensä.

Kiitos Thierry Neuvillen ja Hayden Paddonin, Breenin paineet saivat jatkoa. Breen onnistui kuitenkin vastaamaan miesten asettamaan haasteeseen venymällä ensimmäiseen erikoiskoevoittoonsa WRC-luokassa. Hän varmisti lopulta sijoituksena 4,6 sekunnin erolla. “En voi uskoa tätä. Matka on ollut pitkä,” herkisteli Breen, joka muisti voiton hetkellä myös edesmennyttä entistä kartturiaan ja ystäväänsä Gareth Robertsia.

Rallin loppupuolella Neuville ja Paddon olivat tiiviisti napit vastakkain. Belgialainen Neuville ajoi kuitenkin 2,3 sekuntia uusiseelantilaista Paddonia nopeammin voitettuaan viimeisen Power Stagen. Norjalaiskuljettajat Mads Østberg ja Andreas Mikkelsen sijoittuivat kuudenneksi ja seitsemänneksi.

Suomalaistähti Esapekka Lappi nappasi ylivoimaisen voiton WRC2 -luokassa, toisen voittonsa kotikisassaan. Jo ensimmäisillä erikoiskokeilla Lappi karkasi 40 sekunnin johtoon ja säilytti eron loppuun saakka. Lappi sijoittui myös kahdeksanneksi yleiskilpailussa. “Tämä oli täydellinen viikonloppu”, sanoi Lappi.

Kuva Toni Ollikainen.

Kuva Toni Ollikainen.

WRC2-luokassa saatiin Suomeen kaksoisvoitto, kun toinen nouseva suomalaistähti Teemu Suninen otti kakkossijan, ja kymmenennen sijan yleiskilpailussa, ensimmäisessä nelivetoautolla ajamassaan Neste Rallissa. Ruotsin Pontus Tidemand oli vain 3,8 sekuntia Sunista perässä Power Stagelle lähdettäessä, mutta kaatoi viimeisellä erikoiskokeella  ja joutui keskeyttämään.

Norjan Ole Christian Veiby piti kiinni kärkipaikastaan JWRC/WRC3 -luokassa, kun italialainen Simone Tempestini jahtasi häntä ollen vain 5.6 sekuntia perässä viimeiseen kisapäivään lähdettäessä.

Juuso Nordgrenin debyytti MM-sarjassa AKK:n palkitsemana rallin Tulevaisuuden Tähtenä oli myös onnistunut – hän ylsi kisassa palkintopallille sijoittuen kolmanneksi.

Max Vatanen, kaksinkertaisen Suomen MM-rallin voittajan, Ari Vatasen poika, dominoi Drive DMACK Fiesta Trophyssa ja vei voiton kahdella minuutilla toiseksi sijoittuneeseen Bernardo Sousaan verrattuna.

Teksti: Neste Ralli tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste