Soralla ajetun kilpailun toinen päivä alkoi Miettiseltä pohja-ajalla, mutta aamun toisella erikoiskokeella Tuupovaaran Moottorikerhoa edustava Mitsubishi-kuljettaja kärsi rengasrikon ja putosi 33 sekunnin päähän kärjestä.

– Päätin ajaa rikkinäisellä takarenkaalla pätkän maaliin saakka. Onneksi eroa kärkeen ei syntynyt liikaa. Sen jälkeen nostin vauhtia, mutta pyrin ajamaan tarkasti kaikkein kivikkoisimmat osuudet, Miettinen selvitti.

Rallin kaikilla lopuilla kuudella erikoiskokeella Miettinen ajoi pohja-ajat, joten kilpailun nopeimmasta kuljettajasta ei jäänyt paikallisillekaan epäselvyyttä.

Toiseksi ajanut Claudiu David jäi Miettiselle 36,2 sekuntia, kun kolmanneksi ehtinyt Gergo Szabo taipui jo minuutin ja 19 sekuntia.

– Tässä kisassa oli kuulemma sarjan huonokuntoisimmat tiet ja jatkossa pitäisi olla enemmän ajettavia sorateitä. Hyvä niin, koska minä en ole koskaan nähnyt näin kivisiä ralliteitä. Onneakin tällä kertaa tarvittiin, että renkaat säilyivät kivikossa ehjinä, totesi Romanian rallisarjaa selkeästi johtava Miettinen.

– Autossani oli nyt uusi sora-alusta, joka tuntui hyvältä näissäkin olosuhteissa.

Romanian rallisarjan kahdeksasta osakilpailusta kukin kilpailija saa jättää yhden huonoimman tuloksen pois laskuista.

– Meidän osalta pistetilanne näyttää entistä lupaavammalta, mutta toki maaliin saakka ja hyville pisteille täytyisi ajaa lopuissakin kisoissa. Kakkosena oleva kuski on kerännyt pisteitä kaikista viidestä kisasta, mutta meillä on jo yksi nollakisa takana, Miettinen summasi.

Pistetilanne 5/8 osakilpailun jälkeen:

1. Jarkko Miettinen 35 pistettä

2. Dan Girtofan 26 pistettä

3. Gergo Szabo 23 pistettä

Lisätietoja Romanian rallisarjasta:

http://www.autorally.ro/
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste