Voitto oli Miettisen uran ensimmäinen asfalttirallin voitto, mutta kilpailu olikin suomalaiskuskille vasta kolmas asvaltilla ajettu rallikilpailu.
Kilpailu ajettiin vaihtelevissa olosuhteissa kelien vaihdellessa lumipyrystä auringon paisteeseen, ja se aiheutti kilpailijoille lisää haasteita rengasvalintojen suhteen.
– Tämä oli hankala kilpailu meille olosuhteiden kannalta. Minulla ei ole juurikaan kokemusta märällä asfaltilla – eikä varsinkaan sekakelillä – ajamisesta, joten olen todella tyytyväinen lopputulokseen, Miettinen selvitti.
– Ajoimme koko ajan turvallista vauhtia, joten emme ottaneet näissä olosuhteissa ylimääräisiä riskejä. Paikalliset pitivät täällä hyvää vauhtia, mutta olen luottavainen jatkon suhteen. Opimme koko ajan lisää olosuhteista ja pidän todella paljon asfaltilla kilpailemisesta.
Kilpailua jouduttiin lyhentämään merkittävästi kahden erikoiskokeen perumisen vuoksi. Rekka oli juuttunut keskelle tietä eikä sitä saatu sieltä ajoissa pois.
Kilpailukilometrejä kertyi kuitenkin sen verran, että mestaruussarjan pisteet saatiin jaettua. Jarkko Miettinen johtaa voittonsa turvin luonnollisesti sarjaa ensimmäisen osakilpailun jälkeen.
Tulokset: Tess Rally, Brasov
1. Miettinen Jarkko / Lukka Mikko – Mitsubishi Evo 9 27m:44,6
2. David Claudiu / Beldie Mihaela – Mitsubishi Evo 9 +00:00,3
3. Gartofan Dan / Berghea Adrian – Subaru Impreza + 00:13,2
4. Tempestini Marco / Pulpea Dorin Subaru – Impreza + 00:13,4
5. Szabo Gergo / Kohler Zoltan Mitsubishi Evo 9 + 00:23,2
6. Aur Constantin / Avram Anton – Mitsubishi Evo 9 + 00:27,8
Pistetilanne 1/8 osakilpailun jälkeen:
1. Jarkko Miettinen 10 p.
2. Claudiu David 8 p.
3. Dan Gartofan 6 p
4. Marco Tempestini 5 p
5. Gergo Szabo 4 p
6. Constantin Aur 3 p
Teksti: Seppo Varmavuo