Hirvikangas saavutti kuluneella kaudella SM-sarjan seitsemännen sijan, kun tekninen epäonni vei mahdollisuudet taistella mitalisijoista. Kartturi Toni Karilahti oli puolestaan kartanlukijoiden SM-sarjassa neljäs.
– Takana on kolme kovaa kautta, jolloin olemme päässeet mukaan luokkiemme kärkikamppailuihin. Nyt jatkossa panokset vaan kovenevat, kun päätimme lähteä haastamaan Suomen kärkikuljettajia SM1-luokkaan, Mika Hirvikangas kertoi.
– Ralliauto ja huoltopalvelut on vuokrattu RDF:ltä, jolta saamme käyttöömme Teemu Armisen käsissä olleen yksilön. Kalusto on vastaava Subaru Impreza, jolla voitettiin luokan Suomen mestaruus tällä kaudella.
– Vielä en ole pahemmin päässyt autoon tutustumaan. Kertaalleen olen vasta testannut vastaavaa Subarua, joten kovasti odottelen talvikelien saapumista. Joulukuussa täytyy varmasti lähteä jonnekin lumileirille, Hirvikangas suunnitteli.
Rallitiimissä näkyvin osa on aina kuljettajan ja sen jälkeen kartanlukijan työ. Menestyvä tiimi tarvitsee kuitenkin taustalleen monia eri alan toimijoita, joiden avulla pitkä kilpailukausi pystytään viemään täysillä läpi.
Hirvikankaan taustajoukkoja on vetänyt 2007 kaudesta lähtien saman kylän, Kankaanpään, poika Mikko Korpela, jolla itselläkin on vahvaa taustaa kilpakuljettajana. Korpela muistetaan mm. rata-autoilun Legends-luokan mestarina muutaman vuoden takaa.
– Kiinnitin Hirvikankaan ajotapaan sekä miehen rauhallisuuteen huomiota. Vauhti oli kohdallaan jo silloin, mutta tiimi tarvitsi apua, että pääsimme nousemaan kohti lajin terävintä kärkeä. Siitä lähtien olen pyrkinyt luomaan tarvittavia suhteita ja hoitamaan rahoitusta, Korpela kommentoi.
– Nyt edessä ovat uudet ja kovat haasteet, kun tämän korkeammalle tasolle ralliautoilussa ei Suomessa pääse. Yhtenä motiivina itsellekin tässä projektissa on ollut se, että meidän lähiseutukunnan alueelta ei ole kovin taajaan tullut SM-tasolle kovia rallikuljettajia. Keskimäärin heitä on esiintynyt ehkä noin 10 vuoden välein jos silloinkaan, Korpela vertaili.