Karppasen kehityskaari luokasta toiseen saa näin ollen luonnollisen jatkumon.

– Kai tämä on sellainen harrastelijan evoluutio, joka lähti V1600-auton ratista päätyen R5-luokiteltuun autoon, naurahtaa Karppanen.

Aivan tavanomaisesta evoluutiosta ei kuitenkaan voida puhua, sillä syksyllä 2019 Karppasen ralliura koki käänteen, jonka vaikutukset olivat päättää Siikalatvalta tulevan kuljettajan uran kertaheitolla. Karppasen ohjastama Citroen DS3 -auto koki täystuhon räjähdyksenomaisessa tulipalossa Katalonian MM-rallissa ja miehistön pelastautuminen oli sekunneista kiinni.

– Siinä oli onnea matkassa, emmekä esitelleet tapahtunutta julkisuuteen sillä vakavuudella kuin se oli. Sivuttiin lievänä työtapaturmana ja vasta jatkoa mietittäessä pilkahti ajatus, onko miehestä enää ajamaan. Se ei ollutkaan niin selkeää, kuin alkuun olin ajatellut, tilittää Karppanen tuntemuksistaan Katalonian tapahtumien jälkeen.

Takaiskusta huolimatta ajatus ajohommista eli sitkeästi miehen pääkopassa. Eikä sekään tilannetta helpottanut, että mies kävi ajamassa nelivetoisella kilpa-autolla 0-auton roolissa. Karppanen toteaakin, miten tämä oli merkittävä käänne ajouran kannalta, sillä ajaminen toimi myös mittarina mielelle. Oli kova tarve katsoa saako ”peikon karistettua harteilta”, vai onko parempi jättää ajohommat muille.

– Kokemus nelikon ratissa oli sen verran hurmoksellinen, ettei siinä juuri jäänyt pohdittavaa, vaan valaistuminen oli tosiasia.  

Tarina sai näin ollen uuden luvun, kun tiimi kotiutti viimeisimmällä päivityspaketilla olevan Citroenin R5-auton Karppasen käyttöön. Seuraavaksi vuorossa on auton saloihin tutustumista testien merkeissä, ja mies lupailee, että myös jokunen kisa mahdutetaan kalenteriin.

– Harmillisesti säät ovat sotkeneet suunnitelmia urakalle ja olemme jääneet testikilometreissä jälkeen. Siitä huolimatta vahva unelma elää MM-rallin toisinnosta, ehkä Espanjassa tai kotimaassa. Toki sitä ennen ajellaan kyllä kotimaisia kisoja muodossa tai toisessa. Katsotaan nyt kuinka asiat sujuvat ja miten auto alkaa taittumaan mutkiin, päättää Karppanen.

Teksti: KHMK Racing -tiedotus, Jani Salonen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste