Lemmetin ja kartturi Henri Niemen Pohjanmaa Ralli käynnistyi sujuvasti. Lyhyen yleisöerikoiskokeen jälkeen laihialainen avasi kunnolla hanat ja ajoi toiselle, 10 kilometrin pätkälle yhdentoista sekunnin pohjat. Viides erikoiskoe oli kilpailun pisin, ja siellä tapahtui lopullinen ratkaisu. Lemmetti tykitti 22 kilometriä pitkälle erikoiskokeelle yli minuutin pohjat, ja voittaja oli ilman totaalista epäonnea selvillä. Lemmetti kasvatti tasaisesti eroa erikoiskoe toisensa jälkeen, ja oli maalissa tyytyväinen.
– Maalissa oli mahtava ja helpottunut fiilis! Kahden viikon painiminen auton ongelmien kanssa saatiin päätökseen torstaina illalla. Alla oli yksi muutaman kilometrin testi, missä auto vielä kertaalleen hajosi, joten aika pienin odotuksin lähdettiin matkaan.
– Perjantaina ajaminen alkoi toiselta erikoiskokeelta alkaen maistua, Viitala oli tuttu tie, sen olin ajanut jo elämäni ensimmäisessä rallissa. Lauantai alkoi samaan tapaan, Hööpakan mutkat olivat selkeästi mielessä ja sieltä saatiin loppuun asti kestänyt isku päälle. Olen tosi tyytyväinen autoon ja meidän vauhtiin, Lemmetti kertasi rallin tapahtumia.
Kaudella 2017 rallisprintissä kaksivetoisten Suomen mestaruuden voittanut Lemmetti otti tämän kauden tavoitteekseen F-rallisarjan, ajatuksena oli myös kilpailla junioreiden SM-sarjassa. Yksi kirkkaimmista haaveista oli Neste Rallin Vetomies-kilpailu.
Lemmetin alkukauden tavoitteisiin tuli kuitenkin takapakkia, kun juuri valmistunut BMW oikutteli, ja viimeinen sinetti oli Kuhmoisissa F-rallisarjan osakilpailussa sattunut raju hyppy ja siitä johtunut auton hajoaminen. Tappiot on nielty, auto kunnossa ja testikilpailu onnistuneesti takana.
– Ensimmäistä kertaa lähden Vetomies-kilpailuun. Vaikka vielä ei ole varmuutta kaikista osallistujista, kovia nimiä on tulossa mukaan. Halukkaita on sen verran paljon, etteivät kaikki mahdu mukaan. Odotan rallista todella vauhdikasta, päästään sen verran isoilla teillä vetämään. Kartanlukijaksi lähtee Eetu Hellsten, hänen kanssaan harjoitellaan nuotin tekoa, ja ainakin yksi testipäivä pitäisi saada alle. Taso tulee olemaan huima, mutta meillä on vain yksi tavoite, voitto, naulaa Lemmetti.
Neste Rallin ohessa ajettava Vetomies-kilpailu on ollut MM-sarjan ohessa omana kilpailuna mukana jo yli vuosikymmenen. Rallissa ajetaan sekä kaksi- että nelivetoisilla autoilla omissa luokissaan. Erikoiskokeita ajetaan viisi, pituutta niillä on yhteensä 68 kilometriä. Voittajat kruunataan juhlavin menoin lauantaina iltapäivällä rallin kiehuvassa toimintakeskuksessa Paviljongissa.
Teksti: Toni Lönnroos