Talviralli oli F-cupin junioriluokkien 2.osakilpailu, mutta muistakin luokista toki kisailtiin. Yleisessä luokassa ajava Valkealan urheiluautoilijoiden Mika Turkki oli kilpailussa liikkeellä tällä kertaa kartturinsa Kouvolan seudun autourheilijoiden Mikko Leponiemen kanssa. Turkki ajoikin totuttuun tyyliin erittäin kovaa vauhtia, ottaen nimiinsä ensimmäisen EK:n pohja-ajan. Ensimmäisen EK:n jälkeen oli kuitenkin jätettävä ralli kesken:
– jo siirtymällä ekalle pätkälle alkoivat ongelmat. BMW alkoi ladata liikaa ja akku meinasi räjähtää. Käryä alkoi tulla siinä määrin, että oli pakko keskeyttää pätkän jälkeen. Lataussäädin siitä on varmaan mennyt. Onneksemme auto ei syttynyt tuleen, Turkki kertoi.
Harmittavasta teknisestä viasta johtuvasta keskeytyksestä huolimatta, rallin hyvä alku pohjusti hyvää harjoitusta jo viikon päässä siintävään SM-ralliin.
– pohja-aika ekalle pätkälle ja keskeytys, siinäpä tämä Valkealan ralli lyhyesti. Seuraavaksi ladataan sekä ukkoa, että laitetaan myös auto kuntoon Joensuuta varten. Pieni talviloma tekee hyvää. Joensuussa ajetaankin varmasti Suomi-cupin pisteistä täysillä, Turkki kertoi viikon suunnitelmistaan.
27.02.2010 Valkealan II Talviralli- Yleinen
1. Toni Kuhanen
2. Krister Sjölund
3. Jussi ihalainen
………..
K Mika Turkki
Seuraavaksi Mika Turkki nähdään rallipoluilla 06.03.2010 Joensuun SM-rallissa.