Iso A: Tässä luokassa Jarmo Mikkonen on kaikkein vahvimmilla voiton suhteen, Sebastian Lindholmin rasitteena on pitkä ajotauko ja Jari-Matti Latvala kärsii auton vanhuudesta.


Iso N: Vaikkakin Juho Hänninen on noussut koko ajan lähemmäksi Juha Saloa, omaa Salo kuitenkin vielä näissä talvikilpailuissa yhden ylimääräisen vaihteen millä karautetaan kärkeen. Hänninen on melko varma kakkonen ja Jari Ketomaa-Jukka Ketomäki-akseli taistelee kolmossijasta.


pieni n: Koska Ford Fiestan nopeudesta ei ole vielä käsitystä muuta kuin Vanajanlinnasta, jossa jäivät kauas kärjestä, en täten uskalla luvata kaksikolle Joonas Lindroos-Joni Arpiainen aivan voitosta taistelemassa. Todennäköisesti kärkikamppailu käytäneen Kalle Pinomäen, Ville Hautamäen ja Jarno Kinnusen välillä.


Trophy n: Tässä luokassa on vain neljä osallistujaa. Vahvimmin voittotaistelussa ovat mukana Juha Laaksonen ja Sami Korvola.


Trophy a: Selvästi suositummassa Trophy-luokassa jo viime kaudella hyviä näyttöjä (joskin epäonnisia) esittänyt Juvan Mika Savolainen lienee vahvin voittajasuosikki. Antero Saari ja pienellä varauksella myös Petri Pesu ovat kärkitaistelussa mukana.


F-ryhmä+Pelimies C. : Tässä luokassa kovat vetomiehet Mikko Kauppinen ja Toni Kuhanen ratkaisenevat voiton kohtalon. Jarkko Särkkä ja Pekka Ruuthkin ajavat onnistuessaan palkintosijoista. Kannattaa tarkkailla myös Ari Himasen ja Tomi Tukiaisen vauhtia.


A-jun: Voittotaistelu käytäneen viime kauden monen kilpailun tyyliin Anssi Mustosen ja Janne Bergin välillä. Myös Jarkko Savolaista kannattaa seurata mielenkiinnolla.


Siispä seuraamaan rallia talviseen Mikkeliin!


Teksti: Otto Belinskij

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste