Voitollaan Michelin rengasedustajanakin tunnetun ja rallin moninkertaisen Suomen mestarin Sebastian Lindholmin poika nousi sarjantilanteessa toiseksi ja mestaruustaistelua ajatellen otti äärimmäisen tärkeän pistepotin.

Yhdeksän erikoiskokeen ja 111,55 erikoiskoekilometrin mittaisessa kilpailussa SM2-luokan kaksi ensimmäistä sijaa matkasi ranskalaismerkkiin luottaneille kilpailijoille, kun Jaro Kinnunen nappasi 22,1 sekunnin marginaalilla luokkavoiton ennen toista Michelin-kuljettajaa Ville Hautamäkeä.

SM3-luokassa Heikki Koski-Lammi taisteli upeasti luokkavoitosta aina viimeiselle erikoiskokeelle saakka, jossa kuitenkin hieman liian ahne ajolinja johti kiveen osumiseen ja kaatoon. Koski-Lammin keskeytyksen myötä Henri Hokkala nousi SM3-luokan hopealle ja siten upeasti täydensi Michelinin rengasmenestystä.

– Michelinin uusi 13/64-15 NA01 -rallirengas osoitti hienosti kilpailukykynsä, kun tulokset niin neli- kuin kaksivetoluokissa olivat tavoitteiden mukaisia. Emil Lindholm piti rallin viisinkertaisen Suomen mestarin Teemu Asunmaan takanaan ja Jaro Kinnusen upea luokkavoitto kera myöskin moninkertaisen rallin Suomen mestarin Ville Hautamäen hopeasijan lämmittää Michelin rengasmerkin edustajan suurta rallisydäntä. Lisäksi kun Henri Hokkala ja Heikki Koski-Lammi antoivat erinomaisen vastuksen uudempia R2-autoja vastaan niin erittäin tyytyväisiä Michelin rallirenkaiden maahantuojana voimme olla, LHP-Racingin Fredrik Sjöberg kertoo.

– Erityismaininnan ehdottomasti ansaitsee Jarkko ja Petri Nikara, jotka iäkkäällä Mitsubishi Lancer Evolution IX -ralliautollaan kiusasivat moderneilla Skoda Fabia R5 -autoilla ajaneita kuljettajia. Nikarat jälleen näyttivät, että myös yli 10 vuotta sitten muodissa olleella kilpa-ajoneuvolla vieläkin pärjää, kunhan vain ensiksi muistaa tehdä oikeita rengasvalintoja, Sjöberg jatkaa.

Teksti: Lapinjärven Huoltopiste -tiedotus, Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste