11 erikoiskokeen ja noin 230 erikoiskoekilometrin mittaiseen koitokseen Ford Fiesta RS WRC-autolla starttaava kaksikko suuntaa toiveikkain mielin; Alla on kaksi testipäivää Mäntyharjussa sijainneilla erikoiskokeilla ja nyt 11 lähtöpaikka tarjoaa heille optimaaliset olosuhteet yrittää vastata Ralli SM-sarjan kärkikuljettajien esittämään vauhtiin.
– Koska emme WRC-autollamme voi ajaa Ralli SM-sarjan mestaruuspisteistä niin sen myötä ainoana tavoitteenamme on tuoda auto maaliin mahdollisimman hyvällä yleiskilpailun sijoituksella. Vuosi sitten kärsimme teknisistä ongelmista ja vaikka luokkavoiton saavutimme niin silti yleiskilpailun 10. sija tuntui pienoiselta pettymykseltä. Tätä tulosta lähdetään parantamaan, Eskelinen kertoo.
– Kansainvälisen rallin reitti on vähintäänkin haastava. Vaikka olen täällä jo 17 kertaa kilpaillut ja vastaavasti kartanlukijani 26 kertaa niin emme muista, että kilpailua olisi ajettu vesisateessa ja lähes sorakelissä. Saimme jo nuotitusjaksolla huomata kuinka erikoiskokeet olivat niin huonossa kunnossa, että kilpailun aikana rallirenkaiden yllättävä kuluminen tulee varmasti näyttelemään isoa roolia. Toivotaan, että saadaan ajaa ongelmaton kilpailu ja siten katsoa mihin keski-ikäisen miehen vauhti nuoria rallikuljettajia vastaan riittää, Eskelinen jatkaa.
Kaksipäiväinen kilpailu käynnistyy Rovaniemen Lordi-aukiolta perjantaina klo 11 ja maaliin heitä odotellaan lauantaina klo 19 aikohin. Tulospalvelu löytyy osoitteesta: https://www.mut-palvelu.fi/online/seuranta.php
Jani Kekoni / Mikko Eskelisen tiedotus. Kuva @ Hannu Rainamo.