– Harmillista, että ralliautomme voimansiirto ei kestänyt sille asetettuja rasitteita. Olisi ollut todella hieno saada ajaa kaksi kokonaista kilpailupäivää ja sitä kautta opiskella lisää ralliautoilun erittäin viehättävää maailmaa – Varsinkin kun vierelläni istui ehkäpä paras mahdollinen ajo-opettaja ja kartanlukija Risto Pietiläinen, kertoi viisi ongelmatonta erikoiskoetta koko kilpailun aikana ajanut Eskelinen.
Eskelinen aloitti kilpailun ollen kahden erikoiskokeen jälkeen hienosti Suomi Cupin kärkikuljettajien vauhdissa. Kuitenkin kolmannella pikataipaleella tekniikka puuttui peliin ja kilpailu oli jätettävä ensimmäisen kerran kesken. Illan aikana GTM Motorsportin huoltotiimi yhdessä PrintSport Racingin kanssa korjasi vian ja Eskelinen jatkoi kilpailemista Super Ralli säännön turvin. Vika kuitenkin uusiutui toisen kilpailupäivän neljännellä erikoiskokeella ja kilpailu oli jälleen jätettävä kesken.
– Viiden ongelmattoman pikataipaleen erikoiskoeaikamme olivat todella rohkaisevia. Olen ralli-urani aikana ajanut nyt noin kymmenen pikataivalta ja tällä kokemuksella pystyn vastaamaan samoja aikoja mitä esimerkiksi Formulamiehet samoilla pikataipaleilla ajoivat. Keskeytyksestä huolimatta vauhtinälkä jäi mukavasti kurnimaan ja tästä on hyvä alkaa odottelemaan toukokuista ratakauden avausta, Eskelinen jatkoi.
Lopputulokset Arctic Lapland ralli, Suomi Cup, top-3:
1. Ilkka Kurkela & Mikko Kurkela, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 2.12.29,1
2. Janne Eronen & Toni Tamminiemi, Subaru Impreza WRX STi, +1.10,2sek
3. Mattias Therman & Janne Perälä, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +4.29,6sek
—-
kesk. Mikko Eskelinen & Risto Pietiläinen, Mitsubishi Lancer Evolution VI, kulmavaihteen rikkoontuminen
Lisätietoja Mikko Eskelisen kotisivuilta osoitteesta: www.gtm.fi