Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 41, ajoi vakuuttavan voiton Portugalin Algarven lomamaisemissa ajetussa Portugalin SuperCars ratasarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa ja menestyksen myötä sinetöi vuonna 2008 alkaneen autourheilu-uransa huikean viidennen mestaruuden.

Portimaon radalla portugalilaisen Team Nova Driverin Audi R8 LMS Ultra GT3 autolla tallitovereidensa César Campaniçon ja Carlos Vieiran kanssa kaksituntisessa kilpailussa voitokkaasti ajanut Eskelinen onnistui täydellisesti ja kilpailukauden kolmannen voiton myötä karkasi pistetilanteessa tavoittamattomaan sarjajohtoon kun ajamatta on vielä sarjan päätösosakilpailu.

Helteisissä olosuhteissa ajettuun kilpailuun Team Nova Driverin autokunta starttasi kakkossijalta. Moninkertainen Portugalin mestari César Campaniço hoiti ajovuoronsa virheettömästi ja toi auton samalla sijalla Eskeliselle, joka oman noin 40 minuutin vuoronsa aikana pystyi nousemaan kärkisijalle.
Viimeisenä samaiset minuutit kilpaileen Carlos Vieiran tehtaväksi jäi ykkössijan puolustaminen ja täysin virheettömän kilpailupäivän päätteeksi suomalais-portugalilainen tiimi juhlisti varmistunutta mestaruutta.

– Aika-ajojen hopeasijalta startattiin ja ensimmäisen kuljettajan vaihdoksen aikana pääsimme nousemaan kärkipaikalle, josta emme enää luopuneet. Saimme jälleen kerran ajaa virheetötömän ja kaikin puolin täydellisen sekä ennen kaikkea nautinnollisen kilpailun, joka päättyi tavoitteidemme mukaiseen tulokseen. Tämän päivän kilpailun tapahtumia on oikeasti vaikea laittaa paremmaksi ja siten voitto tuntuu erityisen hyvältä, Eskelinen kertoo.

– Kilpailukauden aikana tiimin tekemä kova työ palkittiin jälleen palkintokorokkeen korkeimmalla sijalla. Nyt varmistunut Portugalin mestaruus on erinomaista jatkoa vuosi sitten samassa tiimissä saavuttamalleni Espanjan mestaruudelle ja näin rata-autoilun kaksi Suomenmestaruutta sekä yksi Viron mestaruus sai tavoitteiden mukaista jatkoa. Harvassa on ne autourheilijat, joilla viidessä vuodessa on neljän eri maan mestaruuspokaalit palkintovirtriinissään, Eskelinen iloitsee ja jatkaa avartaen menestyksensä salaisuutta, – Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet minulle kilpailemisen ammattitiimeissä ja oikeiden valintojen sekä tavoitteiden mukaisten suoritusten myötä on minulla jälleen ilo kiittää vauhtini takana olevia tahoja.

Team Nova Driverin toinen autokunta sijoittui kolmanneksi ja heillä on erinomaiset mahdollisuudet sarjan hopeasijaan. Viiden osakilpailun mittainen ratasarja päättyy kahden viikon päästä Portugalin Bragan radalla ajettavaan kilpailuun. Eskelinen ei varmistuneesta mestaruudesta huolimatta aio päätösosakilpailussa löysäillä.

– Nyt kun uuteen ibearialaiseen palkintogaalaan on korkeimman palkintokorokkeen paikka varmistettu niin olisihan se täydellistä päättää erinomaisesti sujunut kuuma kilpailukausi mestaruuden arvoisella sijalla.
Erityisen kiitollinen kuluneista kahdesta vuodesta olen Team Nova Driver ammattitiimille, joka vuonna 2011 uskoi taitoihini. Nyt kaksi mestaruutta myöhemmin on mahtavaa huomata valintojen tuottaneen tulosta, Eskelinen päättää.

Portugal SuperCar Series sarjatilanne 2013, 4/5 osakilpailua, top-3:
1. Mikko Eskelinen & César Campaniço & Carlos Vieira, 84 pistettä 2. John Figueiredo / John Ramos, 44 pistettä 3. José Pedro Fontes & Miguel Barbosa, 42 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste