Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautolla Suomi Cup rallisarjan pisteistä ajava Eskelinen on herrasmiesmäisen olemuksensa myötä ollut yhtä hymyä koko kilpailuviikon ajan.

– Ralliautoilu on käsittämättömän hienoa hommaa kun ei liikaa ratista purista. Rovaniemen Arctic Lapland Ralli on aina ollut ainutlaatuinen rallielämys, joka jaksaa vuosi toisensa perään yllättää, Eskelinen hymyilee.

– Yhteistyö kartanlukijani Arto Kapasen kanssa toimii erinomaisesti eikä ralliautossanikaan ole moittimista. Voimaa FIN-R luokan sääntöjen mukaisesti viritetyssä ralliautossani on enemmän kuin riittävästi ja sen myötä kaamosmainen maisema vaihtuu varsin rivakkaa tahtia. Ei tässä muuta voi tehdä kuin nauttia, kokenut ratakettu kertoo.

Eskelinen ja kartturi Kapanen ajavat Arctic Lapland rallissa numerolla 110. Vastaansa he saavat esimerkiksi muuan menestyksekkään suomalaisen Formulakuskin, joka tänä vuonna ajaa Citroenin tehdastiimissä maailman nykyaikaisimmalla rallikalustolla.

– On todella mielenkiintoista nähdä millaiseen kyytiin Kimi Räikkönen huippuautolla pääsee ja miten kaikki muut pystyvät vastaamaan hänen vauhtiinsa. Minulle tämä on autourheilu-urani neljäs rallikilpailu ja kokoajan opin uutta. Siitä kiitos ja kunnia kuuluu upealle tiimilleni, joka on tehnyt virheetöntä tuötä koko kilpailun valmistautumisen ajan, Eskelinen jatkaa.

Seuraa GTM Motorsportin ykköskuuman etenemistä rallin erikoiskokeilla osoitteessa: http://tulossivu.autourheilu.fi. Ensimmäinen pikataival starttaa klo 12:23.

Lisätietoja saat Mikon moottoriurheilusivuilta osoitteesta www.mikkoeskelinen.com
.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste