Tasan kaksi vuotta sitten Eskelinen juhli saman sarjan EM-hopeamitalia kuopiolaisen tiimikaverinsa Elias Niskasen kanssa ja nyt hän ajelee ilman minkäänlaisia tulospaineita saksalaisen Jurgen Krebsin tiimikaverina.
– Koronasta, sekä myös siviilielämän kiireistä, johtunut kahden vuoden kilpailutauko tuli tarpeeseen. Tottakai olen aktiivisesti seurannut muiden suomalaiskuljettajien suorituksia ja nyt kun korona sekä kiireet ovat hellittäneet niin on oikein mukavaa jatkaa siitä mihin kaksi vuotta sitten jäin. Saksalainen Leipert Motorsport tarjosi Lamborghini Super Trofeo EM-sarjan finaalissa mahdollisuuden rattiruosteen poistamiseen ja minä tartuin tarjoukseen myös siksi, että samalla käynnistyy myös kilpailukauden 2023 suunnittelu, Eskelinen kertoo.
– Lähden perjantain kahteen 50 minuutin mittaiseen kilpailuun ilman minkäänlaisia tulospaineita. Kun 4,6 kilometrin radalla ajaa samanaikaisesti yhteensä 42 autoa niin leveä Formularata käy ruuhkassa yllättävän kapeaksi ja se asettaa haasteita oman suorituksen tekemiseen. Silti tottakai lähden tekemään parhaani myös auttaakseni tiimikaveriani saavuttamaan EM-pisteitä. Oma tavoitteeni on saada alle kaksi ehjää kilpailua ja sitä kautta saada tuntumaa 620 hevosvoimaisen Lamborghini Huracan Super Trofeo auton Evo II kehitysversioon, Eskelinen jatkaa.
Perjantain kilpailujen aika-ajot ajetaan torstaina iltapäivästä, joissa myös toinen suomalaiskuljettaja Patrick Kujala tavoittelee Lamborghini Super Trofeo Amerikan mestaruussarjan mitalisijoitusta sekä viikonloppuna ajettavien MM-kilpailujen Mestaruutta.
Tulospalvelu löytyy osoitteesta: https://livedata.perugiatiming.com
Kuvat ja teksti @ Jani Kekoni.