Rata-autoilun hallitseva Espanjan GT-autojen mestari, jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 40, saavutti portugalilaisen Team Nova Driverin Audi R8 LMS Ultra GT3 autolla SuperCar ratasarjan Estorilin osakilpailuvoiton.
Portugalilaisten tallitovereiden César Campaniçon ja Carlos Vieiran kanssa Estorilin 4,2 kilometrin mittaista rataa kahden tunnin ajan kiertänyt autokunta johti kilpailua lähes lähdöstä maaliin.
Campaniço avasi kilpailun paalupaikalta ja toi auton kakkossijalla Eskeliselle, joka omalla ajovuorollaan onnistui nostamaan tiimin jälleen kärkisijalle. Kolmantena kuljettajana autoa ajaneen Carlos Vieiran tehtäväksi jäi piikkipaikan puolustaminen ja menestyksekkään kilvanajon päätteeksi maalilippu heilahti 15 sekunnin erolla ennen hopeasijalle ajanutta tiimin toista autokuntaa.
Eskelinen oli voittoon enemmän kuin tyytyväinen ja ennen kaikkea siihen, että kahdesta kilpailulähdöstä tilipussissa on kahdesta ajetusta kilpailulähdöstä kaksi palkintokorokesijaa. Aikaisemmin neljä viikkoa sitten Espanjan Aragonin radalla ajetun Euroopan SuperCar sarjan toinen sija kirjastui kultaiseksi ja sen myötä urallaan kaksi Suomen-, yhden Viron sekä rallin Suomi Cup mestaruudet saavuttanut Eskelinen on nyt Portugalin SuperCar ratasarjan sarjajohdossa ja hopeasijalla Euroopan SuperCar sarjassa.
– Vaikka 15 sekunnin voitto voi tuntua helpolta niin sitä se ei tänäänkään ollut. Cecar sai hyvän startin, mutta tiiviin kilvanajon seurauksena joutui nöyrtymään Mercedeksellä ajaneelle Luis Silvalle.
Varikkopysähdyksen aikana pääsimme jälleen kärkisijaan kiinni josta ei, Atlantilta puhaltaneesta kovasta tuulesta huolimatta, enää luovuttu. Koko kaksituntisen ajan tuuli kovasti heitteli autoa ja sen myötä pito oli paikoitellen todella huono. Kilvanajo oli tänään todella haastavaa, Eskelinen kertoo.
– Sarjajohto on tavoitteiden mukainen suoritus ja vielä kun tiimilla on hallussaan kaksoisjohto niin todella luottavaisin mielin tasan kuukauden päästä Portossa ajettavaan sarjan seuraavaan osakilpailuun suuntaamme. On erittäin nautinnollista ajaa ammattitiimissä, jonka jokainen jäsen tekee millimetrin tarkkaa työtä menestyksen eteen. Sama asia koskee myös yhteistyökumppaneitani, jotka panoksellaan ovat tukemassa menestyksekästä uraani, Eskelinen jakaa kiitosta taustaorganisaatiolleen
Lopputulokset SuperCar Portugal, Estoril 1. Mikko Eskelinen & César Campaniço & Carlos Vieira, Audi R8 LMS Ultra,
1:40,824
2. João Figueiredo & João Ramos & Manuel Gião, Audi R8 LMS Ultra 68
+15,148,2sek
3. Luis Silva & António Coimbra, Mercedes SLS AMG 67 +1 kierros 4. António Nogueira & Pedro Salvador, Porsche 997 GT3, +1 kierros 5. Diogo Ferrão & Miguel Ferreira & Francisco Carvalho, Ferrari 430, +5 kierrosta
Portugal SuperCar Series sarjatilanne 2013 1. Mikko Eskelinen & César Campaniço & Carlos Vieira, 25 pistettä 2. Diogo Ferrão & Miguel Ferreira & Francisco Carvalho, 18 pistettä 3. José Pedro Fontes & Miguel Barbosa, 15 pistettä 4. João Baptista & Amândio Dias & Renato Machado, 12 pistettä
European SuperCar Series sarjatilanne 2013 1. Tanakorn Ramindra & Cedric Sbirrazzouli, 25 pistettä 2. Mikko Eskelinen & César Campaniço & Carlos Vieira, 18 pistettä 3. Miguel Ferreira & Diogo Ferrão & Francisco Carvalho, 15 pistettä 4. José Pedro Fontes & Miguel Barbosa & João Baptista, 12 pistettä 5. Amândio Dias & Renato Machado, 10 pistettä