Rata-autoilun GT3-luokan EM-sarjan 12 osakilpailun toiseksi viimeiseen kisastarttiin 20. lähtöruudusta startannut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 38, ja tanskalainen tallitoveri Christoffer Nygaard toivat saksalaisen Fischer Racingin Ford GT kilpurin maalilipulle sijalla 8. Näin kuskien tilipussi kasvoi jälleen neljällä pisteellä ja Eskelinen nousi sarjan 11. sijalle kun ajamatta on vielä huipentuma eli viimeinen osakilpailu.

 

Tunnin mittaisessa kilpailussa ajettu huikea nousu takaa mitä parhaimman jännitysnäytelmän tänään iltapäivästä samalla radalla ajettavaan kauden viimeiseen kilpailulähtöön, jossa debyyttikauttaan ajavalla hallitsevalla rata-autoilun kaksinkertaisella Suomenmestarilla on elämänsä mahdollisuus tehdä suomalaishistoriaa ja nousta palkintokorokkeelle.

Yksi koko sarjan nopeimmista kuljettajista, Christoffer Nygaard aloittaa tunnin mittaisen kilpailun viidennestä lähtöruudusta ja Eskelinen hyppää ruoriin kun kilpailusta on ajettu noin 35 minuuttia. Jyväskyläläinen rataässä oli enemmän kuin tyytyväinen yhdeksännen osakilpailun suoritukseensa ja odottaa kohokohtaa kuin kuuta nousevaa.

– Ajoin strategisesti virheettömän ja riskittömän suorituksen. Pääsin nousemaan muutaman sijan ja toin auton pöyristyttävää kyytiä ajaneelle tanskalaiselle tallitoverilleni siten, että hän passaili kanssakilpailijoitamme ilman murheita renkaiden tai tekniikan kestävyydestä. Kahdeksas sija on paljon lupaava kauden ja ehkäpä koko tähänastisen autourheilu-urani huipentumaan, iltapäivällä ajettavaan viimeiseen osakilpailuun, Eskelinen mehuttaa.

– Christofferin suoritustaso on ihailtavaa katseltavaa ja viides lähtöruutu mahdollistaa sen, että hän voi tuoda auton vaihtoon vaikka kärkisijalta. Minun roolini sarjan huipentumassa tulee vähintäänkin olemaan Nygaardin saavuttaman sijan puolustaminen. Siitä lähdetään, että palkintokorokkeella ollaan keinolla millä hyvänsä, Eskelinen lupaa.

GT3 EM-sarjan kahdestoista startti käynnistyy klo 16.05. Livenä lähetyksen näet netistä osoitteessa www.gt3europe.com. URHO-TV lähettää kilpailun jälkilähetyksenäö alkaen klo 21.00.

Lopputulokset FIA GT3 EM-Belgia, 11/12 osakilpailu, top-5:
1. Patrick Söderlund & Edward Sandström, BMW Z4, 1:01:21
2. van Splunteren/Holzer, Porsche 911 GT3 R, +9.126sek
3. Beche/De Doncker, Ford GT, +11.379sek

8. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +24.302sek

FIA GT3 EM-sarjatilanne 11/12 osakilpailua:
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, 181 pistettä
2. Mike Parisy & Joakim Lambotte, 130 pistettä
3. Paul van Splunteren & Marco Holzer, 94 pistettä

11. Mikko Eskelinen, 44 pistettä

Lähde: www.mikkoeskelinen.com.

alt

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste