Pienistä teknisistä murheista sekä muutamista riskikynnyksen nostosta aiheutuneista ajovirheistä kärsineen Eskelisen ja hänen pitkäaikaisen kartanlukija Arto Kapasen kohtalona oli saapua maalilipulle 11.
nopeimpana. Kaksipäiväisen, 10 erikoiskokeen ja 232 erikoiskoekilometrin kilpailussa PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautolla kilpaillut rata-autoilun vuosien 2008 ja 2009 Suomenmestari sekä ralliautoilun vuoden 2010 Suomi Cup mestari sai nautiskella vain kolme murheetonta pikataivalta.

Pettymyksestä huolimatta tulevalla viikolla kansainvälisen rata-autoilu -ohjelmansa julkaiseva Eskelinen oli silti iloinen mies – Syy leveään hymyyn oli tallitoveri Esapekka Lapin huikea suoritus eli Arctic Lapland rallin suvereeninen voitto sekä muu PrintSport Racing ammattilaistiimin virheetön toiminta ja sen tuoma menestys.

– Tein erikoiskokeille rohkean nopeusluokan nuotit ja yritin myös ajaa sen mukaisesti. Tämä strategia kostautui pieninä ajovirheinä kuten esimerkiksi Siikakämässä hankeen lipsahtamisella. Vaikka Sarriojärvellä ja sitä seuranneella Mäntyvaaran erikoiskokeella vaivanneet kardaanin ravistus- ja pienet jarrumurheet söivät vauhtiani, olen silti todella tyytyväinen maalilipun näkemiseen, Eskelinen kertoo.

– Kymmenestä erikoiskokeesta ainoastaan viimeinen pikataival tuli niin kuin olimme suunnitelleet ja kahdeksanneksi nopein erikoiskoeaika oli pientä lohtua muuten penkin alle menneelle rallille, Eskelinen tuumalee ja jatkaa, – Murheista ja tavoitteiden ulkopuolisesta sijasta huolimatta olen todella iloinen nuoren tallikaverini Esapekka Lapin toisesta peräkkäisestä SM-voitosta. Nuorukainen teki jälleen isojen miesten työn ja ottaa suuria askelia ralliurallaan.

Uudet kilparadat kutsuvat

Kahden aikaisemman kilpailukauden mukaisesti ralliautoilun SM-sarjaa ja eurooppalaista rata-autoilusarjaa ajanut Eskelinen julkaisee tulevalla viikolla uuden ja mielenkiintoisen kansainvälisen kilpailuohjelman.
Keväällä alkavassa uudessa haasteessa jyväskyläläinen nähdään huipputehokkaan ja ennen kaikkea kilpailukykyisen GT-auton ratissa arvostetussa kilpasarjassa, jossa hänellä on erinomaiset mahdollisuudet aina mestaruuteen saakka.

– Yhden menestyksekkään ja toisen vaikean GT3 EM-kauden jälkeen on aika uusille haasteille. Sopimus menestyksekkään portugalilaisen autourheilutiimin tarjoamalle kuljettajan paikalle on muutamia yksityiskohtia ja allekirjoitusta vaille valmis. Se tulee takaamaan minulle mahdollisuuden tehdä suomalaista rata-autoiluhistoriaa sarjassa, joka starttaa vappuna Algarven lomamaisemista, Eskelinen arvuuttelee.

Lopputulokset Arctic Lapland ralli 2012: Yleiskilpailu (SM1-luokka):
1. Esapekka Lappi & Janne Ferm, Ford Fiesta S2000, 1:41:55,0 2. Juha Salo & Marko Salminen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +37,5sek 3. Mikko Pajunen & Kaj Lindström, TMR Subaru R4, +3:19,4sek

11. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS,
+10:20,6sek

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste