Miten suhtaudutte Helsingissä järjestettävään Tähtienkisaan?
Mikko: Hieno juttu tietenkin että Suomeen saadan vihdoin ja viimein tämä konsepti, Suomalaisen kunniaksi se alunperin järjestettiinkin joten oikeassa paikassa se pidetään tänä vuonna?
Jarmo: Yhdyn edelliseen ja hienoa että olen saanut kutsua kollegani mukaan kisaamaan.
Mikä on ollut tehtävänne Helsinki motorsport Weekend- tapahtumassa?
Mikko: Olen jeesannut kaluston hankinnassa, olen ollut kuljettajiin yhteydessä ja kyllä Ahokkaalla (projektijohtaja) on ollut aina lista mitä pitää tehdä, ei ole jäänyt epäselväksi….:)
Jarmo: Lähinnä hankkinut kuljettajia Maailman nopien kartturi kisaan, hieno veto järjestäjiltä koska kollegani ovat olleet aivan innoissani tästä.
Kuka on pahin vastustajanne?
Mikko: Katso listaa, kyllä siellä saa jokaisen kanssa vetää ihan 110% muuten voi noutaja tulla. Moottoripyörä kaverit Kallio ja Salminen ovat aika mielenkiintoisia kun ei tiedä yhtään heidän kokemusta autoista, tietysti olisi hieno päästä vetää Vetteliä tai Ogieria vastaan.
Jarmo: Kyllä se Elena on koska tiedän hänen kokemuksensa kilpa-autoista.
Seuraatteko Suomalaisia rallisarjoja?
Mikko: Aika vähän kerkiää seuraamaan, yleensä kysyn tiettyjen kavereiden menestystä Jarmolta..:)
Jarmo: Kyllä tulee seurattua, tuttuja ajelee kotimaan sarjoissa lähinnä tämän takia tulee seurattua. Kiinnostus on myös kova auttaa kotimaisia kuskeja jos vain on mahdollista.
Onko yhtään kotimaista rallia kalenterissa?
Mikko: On, Jyväskylän ralli….:) vähän pakostakin…:), ajajttelin käväistä ennen Helsinkiin menoa Lahden EM:ssä ihan huvin vuoksi.
Jarmo: Ilmeisesti kun kerran Mikkokin on menossa Jyväskylään niin minunkin pitää…:), Lahdessa olen myös auttamassa koti seuraani valmisteluissa ja sieltä sitten Helsinkiin ajamaan Maailman nopein kartturi tittelistä.
Onko Ralli.net tuttu?
Mikko: Kyllä on tuttu, viime aikoina en ole käynyt ollenkaan mutta kuulin että Helsinki Motorsport Weekend ja ralli.net tekevät nyt yhteistyötä joten täytyypä käydä…:)
Jarmo: Sama juttu ennen enemmän nyt vähemmän, pitäisi olla aktiivisempi sieltä löytyy kuitenkin kaikki oleellinen.