Kuluneen kesän, erityisesti loppukesän puhutuin kansallinen ralliautoilija on laukaalainen Mikko Kauppinen, joka koko kuluneen puolivuotisen kilpailukauden on dominoinut ralleja joihin on osallistunut. Piskuisella takavetoisella Toyota Starletilla ajava kuljettaja on pistänyt moderneilla nelivetoisilla, turboahdetuilla ajavat kilpailijat lujille. Pääsääntöisesti Kauppinen on ajanut voitosta toiseen valmistautuen kauden pääkilpailuun, Neste Rally Finlandin lisäluokkana ajettavaan Vetomies -kilpailuun.
Valmistautuminen sai reilut kaksi viikkoa sitten melkoista takapakkia vakavan ulosajon myötä. Kouvolassa ajettiin kauden kuudes SM-osakilpailu, johon Kauppinen osallistui ajontuntumaa ylläpitääkseen. Ensimmäisellä erikoiskokeella noin 160km/h vauhdista Mikon työkalu, Toyota Starlet osui edellä lähteneiden kilpailijoiden jättämään jarrutuspomppuun sillä seurauksella, että vajaassa sekunnissa hänen suuresti rakastama ralliauto osui kartanlukijan puoli edellä ulkokurvin puihin katketen kahteen osaan jalkojen kohdalta.
Suomen hurjimmaksi ulosajoksi tituleeratusta tapahtumasta selvittiin olosuhteisiin nähden hyvin pienillä vaurioilla – vain kartanlukijan Matti Janhusen nilkka murtui kilpa-ajoneuvon muuttuessa romukasaksi.
– Sisäkameramme taltioiman videon sekä ulosajosta syntyneen lopputuloksen nähneenä ei uskoisi Mikon saatikka hänen II-kuljettaja Matti Janhusen olevan elävien kirjoissa. Se, ettei fyysisiä vahinkoja päässyt juurikaan syntymään johtuu siitä, että turvavarusteet on tehty asianmukaisesti suojaten kuljettajia juuri tällaisten tilanteiden sattuessa. Mikon ulosajo ei suinkaan ollut ajovirhe eikä sitä olisi voitu välttää, sillä niin arvaamatta kilpuri muutti suuntaa osuen tien vieressä olleisiin puihin, kertoi Mikon taustatiimin päällikkö Vesa Kauppinen.
Tuosta hetkestä on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Rauhallinen valmistautuminen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaan kauden pääkilpailuun on muuttunut työn täyteläiseksi tohinaksi kokonaan uutta kilpuria päivästä toiseen rakennellen. Mukaan on mahtunut myös menneenä viikonloppuna ajettu kansainvälinen Pirelliralli, joka Kauppisen osalta keskeytyi ennen kuin se ehti alkaakaan – uuden moottorin tekniseen vikaan.
– Kuten olettaa saattaa, ei tuhoutuneesta purppuranvärisestä ralliautostamme jäänyt juuri mitään ehjää osaa. Näin jouduimme rakentamaan uuden kilpa-ajoneuvon miltei nollapisteestä. Aihion saimme hyvältä ystävältämme Paavo Hokkaselta. Sen ympärille olemme miltei yötäpäivää rakentaneet kilpuria hyväksi toteamiemme ratkaisujen pohjalta. Täysi tunnustus täytyy ympärilläni pyörineille tiimin jäsenille antaa, sillä ilman heidän varauksetonta apuaan en mitenkään pystyisi osallistumaan kauden pääkilpailuuni, kertoi Mikko Kauppinen jatkaen, – Nyt lähdemme kilpailuun haastajana, sillä vaikka olemmekin onnistuneet rakentamaan toimivan kilpa-ajoneuvon, sen hienosäätäminen kilpailukuntoon on täysin toinen juttu.
Uutta verta II-kuljettajaksi
Alun perin Mikon toinen vakiokartanlukijoista, Matti Janhusen piti navigoida Mikkoa Vetomies -kilpailussa. Kouvolan ulosajon myötä Matin jalka on paketissa näin estäen osallistumisen. Pikaisella aikataululla piti etsiä uusi, asiansa osaava ennakkotutustuttavien kilpailuiden II-kuljettaja.
– Halusimme Mikon viereen kokeneen kartanlukijan, joka kokemuksen siivittämänä pystyisi Matin tavoin auttamaan Mikkoa saavuttamaan tavoitteensa. Mikon vieressä ns. ennakkotutustumattomissa kilpailuissa on nähty toinen laukaalainen moottoriurheilija Jani Salo. Hän kuitenkin kohteliaasti kieltäytyi pestistä syystä, ettei hänen nuottikokemus ole vielä sitä tasoa että se edesauttaisi tarpeeksi Mikkoa menestymään. Kauaa ei vaihtoehtoja mietitty, vaan soitto Jari Ketomaan II-kuljettaja Tuomo Hannoselle ratkaisi tilanteen, kertoi tiimipäällikkö Vesa Kauppinen.
– Moottoriurheilijana haluni menestyä on kova. Jari Ketomaan kyydissä kotimaisessa SM-sarjassa olen saanut taistella N-ryhmän voitoista ja nyt minulla on mahdollisuus auttaa yhtä Suomen kovinta rallikuljettajaa menestymään suuresti kansainvälistä huomiota saavassa rallikilpailussa. Kävimme sunnuntaina nuotittamassa kiirustaipaleet ja vakaasti uskon, että Mikko on edelleen samassa vireessä kuin ennen huimaa ulosajoaan, kertoi uusi II-kuljettaja Tuomo Hannonen, nyt vain autosta lastentaudit pois ja Mikko ajaa voitosta!
Lisätietoja Mikosta mukaan lukien hänen huima ulosajonsa Kouvolan SM-rallissa on nähtävillä hänen kotisivuillaan osoitteessa www.mikakiracing.net
Teksti ja kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions