Keski-Uusimaa SM-rallissa ajetaan yhteensä seitsemän erikoiskoetta ja 104 erikoiskoekilometriä. Erikoisuutena pidetään sitä, että rallin päättävän lyhyen yleisöerikoiskokeen lisäksi kilpailijat tahkoavat kolme erikoiskoetta kahteen kertaan – aivan kuin he ajaisivat ralliautoilun MM-sarjan yhden osakilpailupäivän. Mikakiracing kokee asian mielenkiintoisena.

– Oi niitä aikoja kun Suomen MM-rallissa ajettiin 52 erilaista erikoiskoetta. Nykyään niitä tahkotaan kymmenen, jotka kaikki ajetaan kahdesta neljään kertaan. Sama suuntaus on nähtävissä myös kansallisessa ralliautoilussa, jossa järjestäjien alati pienenevät resurssit ovat pakottamassa puristamaan rallireittiä kasaan. Se ei kuitenkaan meitä haittaa, sillä kokeiluja ja uusia juttuja tarvitaan jotta niin kuljettajien, katsojien kuin erityisesti yhteistyökumppaneiden mielenkiinto vauhtilajiimme säilyy, analysoi Kauppinen.

Heikosti sorakilometrejä alla

Työrintamalla kiireisen kevään sekä ennen kaikkea epäonnisen testikauden myötä Mikakiracing ei ole päässyt sinuiksi kauden uutuutensa, BMW M3 ralliauton kanssa. Testien varhaisessa vaiheessa sattunut uuden moottorin konerikko söi Mikakiracingilta eväät niin alustan kuin renkaiden testaamisen suhteen. Tiimi suuntaakin Keravan ympäristöstä ajettaville erikoiskokeille arveluttavin mielin, sillä testeissä ei ehditty saamaan tarpeeksi tietoa uuden kilpa-ajoneuvon käyttäytymisestä sorapinnalla.

– Uuden ralliautomme ominaisuudet eivät kaikki ole tulleet meille tutuiksi. Harmittava moottoririkko oli estää myös osallistumisemme koko SM-ralliin, mutta onneksi kilpakumppani Micael Sjöberg vastasi avunhuutoomme tarjoamalla käyttöömme ralliautonsa varamoottorin. Ei ole olemassa niin isoa kättä jolla voitaisiin Lappajärven suuntaan osoittaa, kiitteli Kauppinen.

– Kaikkien ongelmiemme jälkeen starttaamme Keski-Uusimaa SM-ralliin täysin haastajan roolissa. Jo talvella otimme tavoitteeksemme menestyä elokuun alussa Suomen MM-rallin yhteydessä ajettavassa Vetomies kilpailussa emmekä näe syytä muuttaa tuota tavoitetta. Sen vuoksi tässä vaiheessa kilpailukautta Pelimies Challengen sarjapisteillä ei niin suurta merkitystä – kunhan lauantaina saisimme kehitettyä autoamme siihen suuntaan, että tavoitteemme tulisi täytettyä, strategioi II-kuljettaja Matti Janhunen.

Keski-Uusimaa SM-ralli starttaa lauantaina klo 9.01. Seitsemän erikoiskokeen jälkeen ensimmäistä kilpailijaa odotellaan maalilipulle klo 17:15. Kilpailun lähes reaaliaikaisen tulosseurannan löydät osoitteesta www.tenab.net.

Lisätietoja Mikakiracingista sekä vauhdikkaan testeistä kuvatun rallivideon löydät tiimin kotisivuilta osoitteesta www.mikakiracing.net

Mikakiracing tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste