Yksi kuitenkin puuttuu joukosta. Toisen polven autourheilija, 26-vuotias Mikko Kauppinen ei tänä vuonna lähde tavoittelemaan Suomen mestaruutta vaan hänen ajatukset ovatkin tiiviisti olleet toisessa arvosarjassa, ns. rahasarja F-Cup’ssa sekä kotimaisen MM-rallimme yhteydessä ajettavassa Vetomies -kilpailussa. Näihin kumpaankin kansallisesti arvostettuun sarjaan sekä kilpailuun Mikko lähtee ennakkosuosikin asemasta. Viime vuonna Kauppinen miltei poikkeuksetta voitti kilpailut, joissa näki maalilipun. Meriitteinä mainittakoon mm. Joensuussa sekä Hyvinkäällä ajettujen SM-rallien kansallisen luokan yleiskilpailun voitot suurella marginaalilla. Mikko myös johti  MM-rallin yhteydessä ajettua Vetomies -kilpailua kunnes joutui keskeyttämään tekniseen vikaan.


– Nyt ei enää harjoitella vaan kilpailuihin lähdetään vain ja ainoastaan voittamaan. Halu menestyä on kova. Suomen mestaruudesta ei nykyisellä vanhentuneella kilpailukalustollani ole asiaa enää ajaa ja siksi luonnollinen vaihtoehto oli suunnata tähtäin viime vuotiseen tapaan kansallisesti arvostettuun kilpasarjaan. Ja sitä paitsi jos haluaisin kilpailla Suomen mestaruussarjassa, olisi ensiksi hankittava kilpailukykyinen auto. Näiden hinnat lähtevät 60000 eurosta ja siihen ei kuulu mitään auton ylläpitomaksuja kilpailuihin kohdistuneista kustannuksista puhumattakaan, kertoi Mikko päätöksestä ajaa vanhentuneella mutta sitäkin kilpailukykyisemmällä kalustolla.


Kilpailuautona Mikolla on Toyota Starlet vm-86 joskin ainoa asia mikä kilpurissa on tuon parinkymmenen vuoden takaa on auton kori. Kaikessa muussa, erityisesti auton tekniikassa on käytetty huolella viritettyä ja testattua kilpaosaa. Auton tekniikka on siis suoraan vuodelta 2005 ja kehitystyö jatkuu myös oman yrityksen puitteissa, sillä Mikko omistaa Suolahdessa toimivan Rengaskanava Oy’n sekä on osakkaana kilpailutoiminnasta vastaavassa Mikakiracing Oy’ssä. Yritysten  tuotteina on aina toiminta autonrenkaiden myynnistä niin siviili- kuin myös kilpailukalustoon ja omatekoisiin viritysosiin asti.


Kilpailukaudella 2005 Mikko tavoittelee vain ja ainoastaan korkeinta palkintokorokesijoitusta. Kauppisen kilpailukalenteriin mahtuu ralleja niin Suomen länsirannikolla kuin myös aivan itärajan tuntumassa. Myös ulkomailla tulemme Mikon näkemään, sillä hän osallistuu kesällä Belgiassa ajettavaan kansainväliseen asfalttiralliin. II-kuljettajina Mikon vierellä nähdään erittäin kokenutta autourheiluverta Matti Janhusesta Jani Saloon asti. Eväät menestymiselle on olemassa.


Kauppisen kausi 2005 käynnistyy jo tulevana viikonloppuna Hämeenlinnan ympäristössä ajettavassa  Vanajalinna -rallissa. Viime vuonna Mikko sijoittui kilpailuissa toiseksi, joten ennakkoon  kilpailusta on positiiviset muistot. Se ei kuitenkaan ratkaise mitään, sillä autourheilussa menestyminen mitataan ruutulipun heilahdettua viimeisen erikoiskokeen maalissa. Vanajalinna -ralliin Mikko lähtee rauhallisin mielin.


– Kilpailukalustomme on kokenut täysremontin kuluneen kahden kuukauden aikana. Käytännössä auto on purettu alkutekijöihinsä, huollettu ja kasattu uusilla viritysosilla. Tulevan viikonlopun ralli on meille vain testikilpailu ajatellen tammikuun 22. päivä Raisiossa ajettavaa F-Cup -rahasarjan ensimmäistä osakilpailua. Mutta silti Hämeenlinnaan lähdetään vain voittamaan, kertoi suurta itseluottamusta hehkuva Kauppinen.


Tulevan kevään aikana Mikolle on valmistumassa kokonaan uutta kilpailukalustoa. Erinomaisesti palvelut Toyota Starlet saa uuden evoluutioversion eli sisaren. Kun uusi kalusto on valmis, siirtyy tämä nykyinen ja nopeaksi opetettu yksilö ns. asiakasautoksi eli vuokrattavaksi rallikilpailuihin. Rallikaluston vuokraustoiminta onkin osoittautunut hyväksi ja vaivattomaksi tavaksi osallistua rallikilpailuihin. Sinulla ei tarvitse olla omaa kilpa-autoa vaan riittää, että Sinulla on  vaadittava ralliautoilijan kansallisen luokan lisenssi. Sen voit suorittaa vaivattomasti  paikkakuntasi autourheiluseuran välityksellä. Tämän jälkeen Mikolta saat allesi yhden Suomen kilpailukykyisimmästä kalustosta.


Seuraa Mikon vaiheita ja istahda hänen kyytiinsä incar -kuvausten välityksellä juuri uusituilta tiimin kotisivuilta osoitteessa: www.mikakiracing.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste