Suomen MM-rallin yhteydessä ajetussa neljän pikataipaleen ja 65,14 erikoiskokeilometrin mittaisessa rallissa laukaalainen Mikko Kauppinen, 35, saavutti sen, mitä on vuodesta 2004 asti tavoitellut ja pokkasi kartanlukijansa Teemu Honkosen kanssa arvostetun Vetomies tittelin. BMW M3 ralliautoa Sorateiden Grand Prixin erikoiskokeilla lennättänyt Mikaki Racing rallitiimin kaksikko ratkaisi voiton legendaarisella Ouninpohjan erikoiskokeella, jossa Kauppinen hyödynsi vuoristoratamaiselta pikataipaleelta aikaisempana vuosina keräämänsä kokemuksen ja ajoi 33 kilometrin mittaisen pikataipaleen 18,7 sekuntia hopeaa saavuttanutta Timo Bäckiä nopeammin.
JMS Technic Juho Moision kehittämällä ralliautolla Kauppinen taituroi jyvässeudun perinteikkäät pikataipaleet sijoille 4, 2, 1 ja 5. Tasainen suoritus palkittiin lopulta 15 sekunnin voittomarginaalilla ja yhdeksän vuotta ajatuskuplissa poreillut unelma kävi toten. Näin vuoden 2009 pronssi kirkastui kultaan ja yksi tavoite ralliharrastuksessa on nyt saavutettu.
– Lähtökohdat oli kieltämättä todella haastavat. Työelämän kiireiden myötä olin jo aikeissa perua osallistumiseni mutta onneksi asiat järjestyivät ja pääsin haastamaan kanssakilpailijat JMS Technic Juho Moision kehitystyön hedelmällä eli uusia teknisiä ratkaisuja sisältäneellä BMW M3 ralliautolla. Rehellisesti sanottuna Moisio ja Michelinin rallirenkaat mahdollistivat tämän voiton, koska loppupelissä moottoriurheilussa kaikki on kiinni vauhtia vastaavasta pidosta, Kauppinen tietää.
– Strategiana meillä oli se, että kaksi ensimmäistä huonokuntoista pikataivalta säästetään autoja ja renkaita ja kolmannella Ouninpohjan pikataipaleella otin itsestäni ja autosta ihan kaiken potentiaalin irti.
Voittomarginaali olisi ollut paljon suurempi, mutta viimeisellä kahdeksan kilometrin kapealla pikkutien osuudella sain edellä lähteneen kilpailijan kiinni ja jouduin hölläämään vauhtiani hänen nostattamassa pölyssä. Silti strategia onnistui täydellisesti ja koska kilpailukauden pääralli päättyi tavoitteiden mukaiseen tulokseen niin ei tässä voi kuin nautiskella seuraavan vuoden ajan tästä arvostetusta Vetomies -tittelistä, Kauppinen jatkaa.
Seuraavan kerran laukaalainen nähdään ralliauton ratissa syyskuun ensimmäisenä lauantaina Uudessakaupungissa ajettavassa F-Cup rallisarjan osakilpailussa. Sarjan kolmen ajetun kilpailun jälkeen Kauppinen on sarjapisteissä yleisen luokan seitsemäntenä.
Lopputulokset Vetomies ralli 2013, Jyväskylä: Top-5:
1. Mikko Kauppinen & Teemu Honkonen, BMW M3, 37:19.4 2. Timo Bäck & Anssi Ojanen, BMW M3, +15.0sek 3. Tero Salminen & Pasi Törmä, Volvo 240, +45.7sek 4. Mika Rampanen & Kari Kallio, Opel Astra GSi 16v, +1:17.3sek 5. Harri Mieskolainen & Aki Maaranen, BMW M3, +1:31.4