– Kaikki sai alkunsa siitä, kun laitoin Starlettini SM-Peurunkaralliin vuokralle. Italiasta asti saimme soittoja ja pyyntöjä päästä Suomen parhaimman takavetoisen kilpa-ajoneuvon ohjaimiin. Rallin jälkeen saimme uudestaan yhteydenoton ja sen aihe koski kahtakin asiaa, aloitti Kauppinen menestystarinansa kertomisen.
Ensimmäinen asia koski autojen vaihtoa. Lancian autotehdas on viimeisen vuoden ajan harkinnut paluutaan ralliin, mutta ei millään ylikalliilla WRC-kalustolla vaan he halusivat hyödyntää jo olemassa olevia runkoja. Kansainväliset luokitukset legendaarisista B-ryhmän kilpureista ovat tietysti jo vanhentuneet aikoja sitten ja koska autotehdas haluaa palvella suurta rallin harrastelijajoukkoa, ovat he päättäneet muuttaa tallien porukoilla olevat B-ryhmäläiset kilpa-ajoneuvot F-ryhmään soveltuviksi. Käytännössä he halusivat ostaa Kauppisen kilpurin sen tekniikan ja Mikon tekemän kehitystyön takia.
Puhelun toisena asiana autotehtaan ylipomo, Pentti Himasen hyvä ystävä Miguel Sigarto on Himasen suosituksesta tiiviisti seurannut Kauppisen työskentelyä ratin takana ja tullut siihen tulokseen, että kumimies-Kauppisessa on ainesta palauttaa Lancian automerkki arvoiselleen paikalle.
– No niinhän siinä sitten kävi, että nyt Laukaan tallista löytyy B-ryhmästä F-ryhmään modifioitu Lancia Stratos. Tekniikassa on yhdistetty aikaisemman kilpurimme hyväksi havaittua viritysosaa höystettynä B-ryhmäläisen ja rallikummisetäni Pentti Himanen Racingin vilunkiosilla. Nyt vain odotellaan, että routapatit saavat synnyttää kuuttinsa rauhassa ja sitten alkaa tiivis testirupeama Himasen ylivertaisten tuotteiden avulla. Tavoitteenamme on edelleen F-Cupin voitto sekä tietysti Neste Rallin yhteydessä ajettavan Vetomies -kilpailun ylivoimainen voitto, visioi Kauppinen.
Muutenkin Vetomies -kilpailusta Kauppinen ja Lancian autotehdas hakevat jopa WRC-autoja suurempaa näkyvyyttä sillä aikanaan B-ryhmäläinen Lancia Stratos herätti runsaasti kateellisten katseita. Koska Suomi on tunnettu kateellisten ihmisten maana, mikseipä siis sama onnistuisi myös nykypäivänä?
Lisätietoja: www.mikakiracing.net
Teksti: Jani Kekoni